Erolaulu

19.6.2013.
Päivä, jonka muistan liiankin hyvin, vaikka itseasiassa se oli hyvä päivä. Silloin pirulainen sai veitsestä, jätti minut ja jatkoi matkaansa patologin tutkittavaksi. Nyt se on ikuisessa levossa jossakin näytteiden säilöpaikassa ja minä jatkan elämääni.

Erostamme huolimatta melanooma on päivittäin mielessä. Joskus se on vain illalla arpea rasvatessa, toisinaan jatkuvasti taustalla tai huutaen kaiken muun päälle. Välillä olen varma, että se uusiutuu ja kuolen siihen. Toisina päivinä uskallan haaveilla asioista, joita ihanampia ja rakkaampia on vaikea kuvitella.

Melanooma-verkostossa oli juttua kappaleista, jotka saavat itkemään tai paremmalle mielelle. Siellä oli tämä Happoradion biisi ja minä omin sen nyt minun ja melanoomani erolauluksi. Jos loukkaat toista ihmistä, voit aina pyytää anteeksi. Sairaus ei pyydä anteeksi, se tulee ja tekee mitä haluaa. Onneksi vähän vinksahtaneella mielikuvituksella tämä kappale käy anteeksipyynnöstä.

 

Minäkin olen anteeksipyynnön velkaa itselleni. Anteeksi, kun en mennyt lääkäriin heti. En uskonut, että se voisi olla syöpä ja samaan aikaan mahdollisuus pelotti liikaa. Anteeksi, kun en jaksanut ja pidin itsestäni huonosti huolta. En pystynyt tuolloin parempaan.

Olen kiitollinen tästä vuodesta, jonka olen saanut sairauden jälkeen. Se on ollut yksi elämäni parhaista ja teen parhaani, että saisin niitä vielä monta lisää. Jos se ei ole minusta kiinni, niin voin aina vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudun ajatuksiini. Toivotaan kuitenkin parasta.

Ja sitä tehdessä tässä on elämä elettävänä.

Heidi, 1/5 saavutettu


Kuva: http://static.quoteswave.com/wp-content/uploads/2013/08/What-we-are-today-comes.jpg

Varjon alla aurinkoa pitämässä

Heips!

Olen lähdössä äitini kanssa Espanjaan vaeltamaan syyskuussa. Jotkut ovat ehkä kuulleetkin pyhiinvaellusreitistä, joka vie Santiago de Compostelaan. Sitä olisi meidänkin tarkoitus talssia noin parin viikon ajan noin 20-30 km päivämatkoja. Matka piti tehdä alunperin viime syksynä, mutta melanooma tuli ja sotki sen suunnitelman. Nyt sitten uusi yritys!

(c) Kaunis elämä/Heidi

Ihosyövän sairastaneelle tuollainen vaellusmatka välimeren auringossa ei kuullosta kauhean fiksulta idealta. UV-indeksi lienee syksyllä päivisin 8 luokkaan eli hyvin voimakasta. Reitti menee niin, että se paistaa koko ajan vasemmalta, eli minun syövän hautausmaalle. Koska en halua herättää kuolleita henkiin, täytyy suojautuminen ottaa tosissaan.

Vaatetuksen suhteen olen ajatellut laittaa uv-suojan (SPF 50) sisältävän hatun, housut ja paidan - molemmissa tietenkin pitkät hihat/lahkeet. Arven päälle aion laittaa myös suojateipin. Aurinkorasva (SK 50) on itsestäänselvä asia, sitä täytyy laittaa ainakin kasvojen ja käsien alueelle, muut alueet pitäisi olla vaatteiden alla. Silmien suojaksi vielä isot aurinkolasit. Kuvassa näette harjoituskävelyn aika tyylikkään näytteen.

Kävelylle lähdetään aamulla ja perillä ollaan puolen päivän jälkeen, mutta silti aurinko kerkeää nousta jo korkealle. Ihon suojaamisesta siis valittuina ovat vaatetus, aurinkorasva ja -lasit. Täydellinen suoritus muuten, mutta yksi jää puuttumaan  - varjoon hakeutuminen pahimmalla poltteella.

Vai jääkö sittenkään?

Tuote löytyy täältä

Tämän päivän googlauksen seurauksena löysin vaellukseen sopivan varjon, jonka voi kiinnittää reppuun - kädet jäävät siis vapaaksi :) Sen saa myös kahteen eri asentoon, eli suoraan kohti taivasta tai viistoon. Hinta on aika suolainen, vaikka onneksi se väärinkäsityksen jälkeen puolittuikin. Tunsin kuitenkin jo auringon poltteen kärventävän arpeani, joten päätin tilata moisen kapistuksen. Antaahan se suojan lisäksi myös viilennystä. Tarjolla oli siis sateenvarjoja, mutta myös SPF 50 suojalla varustettu aurinkovarjo. Tiedättekö, mikä siinä on parasta?

Se on hopean värinen.

Minua tämä naurattaa kovasti, koska puhuimme vähän aikaa sitten poikakaverini kanssa siitä, kuinka selittää varjoon hakeutuminen ihmisille, jotka eivät syövästä tiedä. Poikaystävä ehdotti vitsinä, että selitetään minun uskovan, että saan viestejä avaruudesta, jonka vuoksi hakeudun suojaan. Näin itseni jo kävelemässä foliot tai kertakäyttögrillit päässä väistellen näitä "viestejä". Tämän varjon kanssa pääsen aika lähelle mielikuvaani :D Onneksi äiti suostuu kävelemään kuitenkin kanssani ja ehkä pääsen joidenkin valokuva-albuumiin, mutta who cares? Ajattelin jopa kirjoittaa varjoon melanoomasta, mutta sitä täytyy vielä miettiä.

Tästä jatketaan!

Heidi