Kaksi helvettiä ja yksi taivas

Tänään 5.3 on eräänlainen vuosipäivä. Kolme vuotta sitten tänään alkoi minun elämäni ensimmäinen helvetti. Melanooma hoiti sitten seuraavan vuoden.

Jotkut kokevat, että syöpä muuttaa elämän täysin. Kyllä se ainakin maton vie jalkojen alta ja saa rähmälleen maata katselemaan hetken ajan. Samoin tekee pitkäaikaisen ihmissuhteen päättyminen. Olemme kaikki erilaisia ja elämänhistoriasta riippuen kriisit vaikuttavat eri tavalla, mutta kyllä siinä joutuu pohjamutiakin vähän tarkastelemaan ja miettimään kuinka tilanteesta selviää. Erossa tiesin, että tulen siitä aikanaan selviämään, mutta kyllä siihen matkaan aikaa ja voimia meni. Kriisiä voisi ajatella tästä näkökulmasta vaelluksena. Tiedät määränpään, mutta sinne päästäksesi täytyy kiivetä vuorelle, eikä tie aina mene niinkuin olet ennakoinut.Välillä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa tai edes halua kiivetä. Jos tämä vaellus kohdallesi tulee, niin suosittelen lukemaan Bruce Fisherin Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy -kirjan. Se on yksi vaihtoehto kartaksi matkalle.

Kun erovaellus oli jo voiton puolella, tuli pirulainen matkaseuraksi. Siitä on 1,5 vuotta, kun se leikattiin. Toisaalta tekisi mieli kirjoittaa, että aikaa on kulunut jo 1,5 vuotta, mutta toisaalta vain 1,5 vuotta. En oikein tiedä, kumpi on oikea muoto. Henkisesti tuntuu, että siitä olisi jo pidempi aika, vaikka eihän tuo lukuna kauhean iso olekaan... varsinkin kun tavoiteena on päästä puhtain paperein viiteen vuoteen ja tietysti loppuelämä. Aika menee lopulta todella nopeasti. Havahduin erästä blogia lukiessani, että tilanteeni voisi todellakin olla hyvin erilainen kuin se nyt on. En pysty kertomaan, millaista elämä olisi, jos melanooma olisi levinnyt. Todennäköisesti takana olisi huomattavasti raskaammat ajat niin henkisesti kuin fyysisesti.

Noiden kahden pimeän jakson jälkeen kohdallani koitti kuitenkin tilanne, jota voisin kutsua taivaaksi.Sain eron käsiteltyä ja hyvästelyä menneen, melanooma ei ollut levinnyt ja uusi rakkauskin tuli elämään. Viime vuosi oli monella tapaa yksi elämäni parhaista. Mikä on ollut näiden helvettien vaikutus minuun?  En koe muuttuneeni ihmisenä lopulta paljoakaan. Olen yhtä laiska esim. siivoamaan, eikä minusta tullut ymmärtäväisempää tai empaattisempaa. Tosin syövästä kertovat haastattelut lehdissä saavat melko helposti kyyneleet taiottua poskille, sille aiheelle olen herkistynyt. Olen alkanut haaveilemaan taas asioista, joiden mahdollisuuden luulin jo menettäneeni, mutta toisaalta saatan välillä lipsua negatiivisuuden puolelle. Vaikka olen julkisesti haastattelussa pätevästi antanut käsittää, että eläisin tässä päivässä, niin ihan sujavasti suunnitelen jo tulevaakin ja muistelen menneitä. Ja se, että voi suunnitella tulevaisuutta vailla konkreettista pelkoa, on aika iso lahja. Yritän muistaa sen ja olla kiitollinen kaikista päivistä. Kun vierelle vielä on löytynyt henkilö, jonka kanssa uskaltaa laskea pulkkamäkeä, on asiat aika hyvin <3

Toivon, että tämä teksti toisi toivoa heille, jotka ovat tällä hetkellä vaikeassa elämäntilanteessa. Tilanne voi muuttua paremmaksi. Ja jos syöpä onkin levinnyt, voi senkin jälkeen nauttia vielä elämän hyvistä asioita.  Arvostan ja ihailen erästä nuorta ihmistä, jota en ole koskaan tavannut, mutta jonka blogia olen lukenut. Hän on fiksu, hauska, taiteellinen ja osaa tehdä ihania käsitöitä. Hän osaa nähdä myös elämän pienet kauniit asiat. Suosittelen tutustumaan hänen blogiinsa.

Heidi

jk. Pahoittelen, jos postaukset jo toistavat itseään. Kun sairaus toivottavasti on poissa, ei siitä oikeastaan enää tule kauheasti uusia ajatuksia. Välillä tulee tarve kirjoittaa ajatukset pois päästä pyörimästä. Tietenkin voisin kirjoittaa ne myös omaan päiväkirjaan, mutta toistaiseksi olen niitä vielä tänne lähetellyt.

kuva: http://hulmuhaukku.blogspot.fi/p/blog-page.html