Kiitollisuudesta

Serkku ehdotti nyt jo aikaa sitten, että kirjoittaisin tästä sairaudesta kirjan. Olin tyttöjen kanssa lenkillä ja aloin leikkimään ajatuksella. Mitä kertoisin ja miten? Mistä aloittaisin? Siinä kuralammikkoja väistellessä ja asiaa miettiessä ajatukset johtivat lopulta kiitos-osuuteen. Tiedättehän, se sivu pari kirjan alussa, jossa kirjailija nimeää ja kiittää kaikenmaailman tyyppejä, eikä itseä lukijana voisi vähempää kiinnostaa. Se olisi kuitenkin se osuus, jolla minä alottaisin. Nyt kun asiaa muistelee, nousee vahvimmaksi muistoksi kaikki se apu ja tuki, jota olen viimeisen kahden vuoden aikana saanut.

Koska olen joskus kärsimätön luonne, niin haluan toteuttaa jonkun asian heti. En tiedä syntyykö näistä vuosista koskaan muuta sepustusta kuin mitä olen tänne näpytellyt, mutta te kaikki ansaitsette kiitoksen. Niputan tässä siis viimeiset pari vuotta yhteen, koska näen sen yhtenä prosessina. Kiitokset eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, vaan ihan sattumanvaraisesti. Myöskään tekstin koko ei vihjaa mitään tärkeydestä, vaan ihan vaan puhtaasta vaihtelunhalusta. Kuten huomaatte, auttaa voi monella tavalla ja joskus pieneltä vaikuttava teko voi olla niin iso, että sitä vielä parinkin vuoden päästä muistelee lämmöllä :)

Kiitos, kun…

Jaksoit kuunnella – sen ansiosta voin tänään hyvin.

Olit valmis matkustamaan puolisuomea seurakseni.

Tarjouduit mukaan sairaalaan. Kävit katsomassa ja toit lukemista.

Jaksoit tukea, vaikka itselläsi oli varmasti myös hyvin rankkaa.

Palautit maanpinnalle vaikeana hetkenä.

Lähdit kanssani kävelylle. Kannustat (=piiskaat) kuntosalilla – sen ansiosta olen voinut paremmin henkisesti ja fyysisesti.

Kutsuit keilaamaan.

Tarjouduit auttamaan tyttöjen koulutuksessa.

Menit toiseen kaupunkiin pyynnöstäni läheiseni tueksi.

Lähdit mukaani kertomaan syövästä.

Pääsin hoitoon leikkauksen jälkeen.

Yritit suojella minua.

Olen voinut tuoda tytöt hoitoon milloin vaan.

Annoit minulle tilaa.

Kunnioitit haluamaani tapaa edetä asiassa.

Et voivotellut tilannetta tai säikähtänyt sitä – annoit minun itkeä pelkoani ja suruani pois.

Olette aina ovella iloisena vastassa ja lämmittämässä sylin lisäksi mieltä.

Kiitos myös…

Hyvästä hoidosta.

Viesteistäsi facebookissa, söhköposteista ja tekstareista.

Puheluista.

Kommenteista ja palautteesta blogin kautta.

Muuttoavusta ja kodin sisutamisesta.

Halauksestasi.

Myötäelämisestä.

Kirjasta, korteista, suklaista.

Rukouksista.

Ehdottomasta rakkaudestasi.

Että olet elämässäni – olet minulle tärkeä.

Kiitos on niin pieni sana, mutta uskokaa kun sanon, että se tulee täydestä sydämestä.

Heidi



kuva: http://www.westseattlemontessori.com/wp-content/uploads/2012/10/Thankfulness-Owls.jpg

Arpihoitoa

Mä käyn ilmeisesti vähän hitaalla. Syöpä kasvoi melko kauan olkapäässä, mutta ei tiedettävästi ollut vielä levinnyt. Nyt hammaslääkäri arveli, että mun hampaat reikiintyvät myös hitaasti. Jossakin mielessä mulla on siis hyvin armollinen keho, koska se antaa mulle aikaa reagoida muutoksiin. Toisaalta hitaalle mielelle se ei välttämättä ole paras vaihtoehto, koska parhaiten saan aikaiseksi tehtyä jotain kun on jo pikkupakko päällä.

Leikkauksen jälkeen oli kaikenlaista sulateltavaa, joten tuolloin en juuri arpea ajatellut. Se tuntui niin pieneltä asialta kaiken muun rinnalla, enkä uskonut voivani tehdä asialle mitään. Myöskään lääkärit eivät (muistaakseni) juurikaan mitään ohjeistaneet arven hoidon suhteen. Nyt kun leikkauksesta on jo 8 kk, olen vasta alkanut kiinnittämään huomiota siihen.

Kaunis elämä- blogin omaisuutta, hands off!

Kainolossa olevaa arpea ei edes juuri huomaa, mutta tuo olkapäässä sijaitseva on kieltämättä aika iso. Kuva piti saada nyt eikä heti, vaikka olin yksin. Kamerasta oli tietysti akku loppu. Tässäpä siis tälläinen selfie ;) Ihan hyvä kun muut yleensä nappailee niitä näyttääkseen vaatteita tai kuntosalilla treenattua kroppaa, niin nämä mun kuvat on mun arvesta ja sen kehityksestä :D

Kävin tänään siis apteekista kysymässä olisiko arpeen jotain hoitovoidetta. Melanoomaverkostossa oli aiheesta jo jokunen aika sitten kirjoittelua, ja tuolloin kuulin silikonia sisältävistä tuotteista, jotka saattaisivat hillitä arven kasvua ja tasoittaa väriä. Myyjä oli oikein ihana ja kertoi rehellisesti, ettei yli 6 kk:n jälkeen kyseiset tuotteet välttämättä toimi enää - niitä olisi pitänyt käyttää heti leikkauksen jälkeen. Sen sijaan hän suositteli Bio Oil -öljyä, jota olin juuri tilannut netistä. Se saattaa toimia myös vanhoihin arpiin, joten kävin hakemassa samantien pakkauksen postista ja eikun arpea öljyämään. Itseasiassa arpi on öljytty juuri ennen kuvan ottoa. Nyt sitten katsotaan kuinka se lähtee toimimaan. Tuotetta pitää levittää 2 krt/pv 3 kk:n ajan, mutta katsotaan jos saataisiin välituloksia sitä ennen.

Ja loppukevennyksenä esimerkki miesten romanttisuudesta: olen tässä muutenkin pyrkinyt hoitamaan ihoa enemmän mm. kuorimalla ja rasvaamalla sitä. Poikaystävä silitteli käsivartta ja totesi tuloksesta, että "ei ole (/tunnu) ollenkaan niin paha(lle) kuin aikaisemmin" :D Eli jos totuus tulee lasten ja juoppojen suusta, niin romanttiset kehut eivät taida miesten suusta tulla -  kannattaa lausua ilmeisesti niitä itse itselleen ;) No, ajatushan se tärkein on, eiks niin? <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Heidi