4 v. kontrolli

Vuosikontrolli olisi ollut neljän vuoden kohdalla terveyskeskuksessa. Varasin ajan kuitenkin yksityiselle lääkärille Pihlajalinnaan Helsingissä. Käynti oli 11.1.2018. 


Varasin ajan luomihuolivastaanotolle, jossa mainostekstin mukaan lääkärin piti tarkistaa koko iho dermatoskoopin avulla. Hinnankin piti olla normaalia käyntiä edullisempi, alle 100 e. Sovin alustavan ajan, sillä aikoja oli vain torstaille ja toivoin saavani ajan mahdollisimman myöhään töistä johtuen. Aikaa jouduttiin siirtämään viikolla, tästä ilmoitettiin hyvissä ajoin. Jossakin vaiheessa oli kuitenkin tullut väärinkäsitys. Paikan päällä sainkin kuulla, että aikani oli yhden luomen näyttämistä varten, eikä hintakaan täsmännyt. Lääkärillä oli onneksi aikaa katsoa koko iho, mutta hintaa vastaanotolle tuli sitten normaalisti, eli yli 100 e mentiin.

Lääkäri oli perusteellinen tarkastuksessa. Luomet eivät aiheuttaneet mitään huolta. Päässä olevaa pattia lääkäri piti hyvin todennäköisesti hyvänlaatuisena, mutta "tällä historialla" hän suositteli sen tarkempaa tutkimista. Hän vielä antoi käynnistä kirjallisen tulosteen heti mukaan, jotta "terveyskeskuksen täytyy se tutkia". Varasin ajan terkkariin, vaikka en itsekään patista kovin huolissani ollut. Ei ollut lääkärikään. Käynti kesti noin 5 minuuttia, edes takkia ei olisi tarvinnut ottaa pois. Mitään toimenpiteitä ei tarvita. 

Viimeinen vuosikontrolli olisi nyt elokuussa. Aiemman ohjeistuksen mukaan se olisi ollut Töölössä, mutta sieltä ei ole ilmoitettu mitään aikaa. Täytyy vielä soittaa ja kysyä, onko hoitokäytäntö muuttunut. Toisaalta taidan mennä joka tapauksessa yksityiselle, jos luvassa on vain silmämääräinen luomien tarkistus. Sitten viisi vuotta olisi siinä. Uskaltaako sitä edes toivoa, että se olisi siinä? 

3 v.kontrolli

Niin se aika rientää ja 3 v. kontrollin aika koitti. Tänä vuonna se olisi ollut terveyskeskuksessa, mutta päätin käydä yksityisellä lääkärillä, joka on perehtynyt ihosairauksiin. Melanooma-verkoston kautta kuulin Helsingissä sijaitsevasta Docrates-sairaalasta. Siellä pitää vastaanottoa LT Liisa Väkevä, jota monet kehuivat. Sinne siis!

Varasin ajan heti loman loppuun. Aikaa varatessa huomasin soittaneeni yksityiseen sairaalaan. Vastaanoton tyttö ehdotti aikaa syöpälääkärille, joka voisi tehdä hoitosuunnitelman, mukaan lukien kuvaukset. Sanoin suoraan, ettei minulla ole varaa lähteä teettämään kuvauksia (jostakin luin, että eräs kuvaus maksaisi noin 1000 e, en hintoja lähtenyt puhelimessa edes kysymään) ja että ne eivät julkisella puolella hoitosuunnitelmaan kuulu. Vähän hassu ajatus, että kolmen vuoden jälkeen lähdettäisiin mitään uutta hoitosuunnitelmaa laatimaan. Lähtökohtaisestihan minä olen terve. Siitä huolimatta kyllä se mielessä kävi, että kuvaamalla saisi tietoa sisuskaluista ja varmistuksen siitä, ettei sairaus ole pesiytynyt tuonne jonnekin. Ehkä käyn kuvauksessa vielä joku päivä, mutta en tässä vaiheessa.

Pitihän siitä härpäkkeestä kuva ottaa

Aika oli 16.8.. Harmikseni pääsin lähtemään töistä hieman myöhässä, joten kerkesin vasta viimeiseen mahdolliseen bussiin. Päivä oli sateinen, joten loppumatka pysäkiltä meni hölkätessä pienessä tihkussa. Perillä olin sitten minuuttia vaille ennen ajan alkamista. Ei ollut kovin raikas olo. Olin täyttänyt ennakkoon jo esitietolomakkeen ja vastaanoton nuorelle miehelle annoin sairauskertomukset kopioitavaksi. Onneksi lääkäri oli vielä varattu, joten kerkesin vähän viilennellä.

Tapaaminen lääkärin kanssa oli miellyttävä. Siis ainakin minulle, en tiedä miten mukavaa vähän nihkeän ihon tutkiminen lääkärille mahtoi olla, varsinkin kun näytin varpaan välissä olevaa luomimaista tummaa viivaa. (Saanko ehdottaa lääkäreiden vastaanotolle jalkojen huuhtelupistettä?) Väkevä katsoi ensin ihoa yleisesti, tarkisti hiuspohjan ja sen jälkeen jokaisen luomen erikseen. Hänellä oli käytössään dermatoskooppi eli ihotähystin. Se viedään siis luomen päälle ja sillä näkee tarkasti pintaa syvemmältä luomen rakenteet. Kaikki muut luomet olivat ok, mutta yhden kohdalla hän pysähtyi tarkemmin. Melanooman sairastaneet ainakin voivat kuvitella sen tunteen, kun lääkäri jää tutkimaan luomea tarkemmin. Se luomi, josta en ole itse ollut huolissani, kannattaa kuulemma poistaa. Todennäköisesti siinä ei mitään ole, mutta tällä taustalla se kannattaa nipsaista pois. Muuten kaikki oli ihan ok, huh helpotus.

Jos vastaanotolle saapuminen ei onnistunut ihan suunnitellusti, niin ei onnistunut poistuminenkaan. Lähdin huoneesta ja tulin käytävään, jossa oli ovi sekä liukuovia. Ovi oli jostakin syystä mielestäni vähän epäilyttävä, joten kurkkasin siitä varovaisesti ulos. Heti oven vieressä oli roskis, joten päättelin sen olleen väärä ovi. Liukuovien takana oli kuitenkin vain välinevarastoja, joten lopulta kävin kysymässä lääkäriltä tien ulos. Se epäilyttävä ovi oli siis ihan oikea. Jos olisin avannut ovea 10 cm enemmän, olisin nähnyt aulatilan :D Ai elämä, toivottavasti en koskaan joudu muistitestiin tai arvioitavaksi sen perusteella, miten pärjään vieraassa ympäristössä. Laitetaan nyt tämäkin jännityksen piikkiin, eikö vaan?

Käyntiin meni aikaa yhteensä 20 min, hintaa ennen Kela-korvausta toimistokuluineen tuli 114 e. Kela-kortti jäi harmillisesti pois, joten suorakorvaus ei sen vuoksi onnistunut.

Seuraava kontrolli onkin vuoden päästä. Sekin olisi terkkarissa. Taidan käydä jatkossa vain lääkärillä, jolla on tuo dermatoskooppi käytettävissään. Silmämääräisessä katselussa kun ei minusta ole oikein mitään ideaa, etenkin jos luomia on vähän ja niitä voi seurata itsekin.

Sankari vastoin tahtoaan

Lähde

Silloin tällöin melanooma-verkostoon tulee haastattelupyyntöjä. Niitä yhdistää se, että haastateltavan toivotaan olevan syövästä parantuneita tai heitä, jotka elävät hyvää elämää sairaudesta huolimatta. Eräs sairastunut antoi eräälle lehdelle haastattelun sillä ehdolla, että haastattelussa tuodaan esiin rehellisesti myös sairauden pelottavia ja rankkoja puolia. Haastattelu tehtiin ja julkaistiin, mutta vahvasti muokattuna. Haastateltavan mukaan jutusta oli jätetty pois kaikki hankaloiksi koetut asiat.

 Jäin miettimään, että onko syöpäpotilaille lehdistössä todellakin tarjolla vain näin ahdas rooli? Tehdäänkö heistä kapean roolin sankareita vasten tahtoaan?

Minun aktiivinen syöpätarinani jäi lopulta kovin lyhyeksi, vain pariksi kuukaudeksi - ja toivottavasti tähän ei muutosta tule. Toisilla matka jatkuu hoitoihin ja mahdollisesti tilanteeseen, jossa sairautta ei enää paranneta, vaan sitä yritetään hidastaa. Parista lehdestä olen lukenut haastatteluja henkilöistä, joiden sairaus on parantumaton. Haastattelut ovat kuitenkin aina positiivisiin asioihin keskittyviä. Toki tällaisia tarinoita tarvitaan ja ne tuovat rohkeutta ja toivoa, joka on tärkeää. Lukijoille halutaan jättää jutuista hyvä mieli ja ymmärrän kyllä senkin. Onko tällä näkökulmalla kuitenkin se kääntöpuoli, että sairauden aiheuttamasta kivusta, pelosta ja kärsimyksestä ei uskalleta puhua? Ihmiset, joilla on (ollut) syöpä, halutaan esittää taistelijoina ja selviytyjinä sen sijaan, että annettaisiin heidän olla sitä mitä he ovat - ihmisiä, joilla paljon voimavaroja, mutta myös mahdollisesti pelkoja, surua, katkeruutta ja vihantunteita... ihan niinkuin meistä jokaisella. Vaikeistakin asioista pitäisi pystyä kirjoittamaan, lukemaan ja puhumaan avoimesti silläkin uhalla, että siitä jää koituu ikäviä tunteita.

Meistä jokainen tulee todennäköisesti kohtaamaan sairautta jossakin vaiheessa elämäänsä. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Lääketiede kehittyy koko ajan, mutta kuolemaa ei voi voittaa. Kuolemasta on tullut vieras. Itsekään en ole kuollutta ihmistä nähnyt, vaikka toiset isovanhempani ovat jo haudattu. Sairaudet ja kuolema ovat osa elämää, eivät niiden vastakohta. Samalla tavalla pelot, surut ja huolet ovat osa elämää, eikä niitä ole tarvetta kieltää tai piillotella. Ne eivät tarkoita, että henkilö olisi heikko tai etteikö iloa ja toiveikkuutta olisi mahdollista löytää. Tunteilleen ei voi mitään, mutta niihin ja ajatuksiin suhtautumiseen voi vaikuttaa. Jos negatiivisiksi koetut tunteet kielletään, niistä tulee raskaita kantaa. Kun ne hyväksytään, tulee niistä kevyempiä. Toivoisinkin, että tarinat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat. Tarinassa on aina monta näkökulmaa ja niitä kannattaa käyttää, jolloin elämän todellinen rikkaus tulee esiin.

2 v. kontrolli

Tänään oli 2 v. kontrolli Töölössä kirurgian polilla. Aika oli kivasti tällä kertaa oman työajan jälkeen, joten en joutunut ottamaan koko päivää vapaaksi yhden käynnin vuoksi.

Lähde

Lääkäri oli mukava ja asiallinen. Hän tarkisti ihon päänahkaa myöten, mainitsemani luomet ja imusolmukkeet. Kaikki oli ok, eikä mitään tarvetta lisäpoistoille tullut. Luomia ei onneksi ole kovin montaa, joten käynti oli lyhyehkö. Luulin tai odotin jotain tarkempia tutkimuksia, kuten ultraa, mutta se ei kuulemma ole käytäntö, jos/kun mitään hälyttävää ei tule ilmi. Aika jännä asia, että kontrollia varten piti mennä polille, kun samat tutkimukset voisi tehdä terveyskeskuksessakin.

Seuraavat käynnit ovatkin sitten terkkarissa vuoden välein eli melanooman poistumissynttärit 3 v. ja 4 v. vietetään siellä. Viimeinen kerta on sitten taas erikoissairaanhoidossa, mutta paikka ei ole vielä tiedossa. Hoitaja kertoi, että joitakin käytännön muutoksia on tulossa.

Aika on tehnyt tehtävänsä, sillä käynti ei jännittänyt ylenmäärin etukäteen ja edellisen yönkin nukuin todella hyvin. Tämä kesäkin meni edellistä rennommin, tosin tästä menee kunnia osittain lehdistössä niin kovasti parjatulle sateiselle säälle.

Lähde

Löysin muuten tuollaisen vanhan taulukon (matsku ilmeisesti vuodelta 1988) uusiutumisriskistä. Mä olen tuo kolmioilla koristeltu viiva. Alussa uusiutumisriski on ollut päälle 20 %, nyt 15 % tienoilla. Vuoden päästä ollaan vielä yli 10 %, mutta neljän vuoden jälkeen jo alle 5 %. Viiden vuoden jälkeen erot ovat jo käytännössä tasoittuneet. Toisaalta tuo taulukko on toivoa antava, mutta onhan tuo alkutilanne toisaalta vähän  helkutin pelottava... Jos mun pirulainen olisi ollut 0.3 mm pienempi, olisi uusiutumisennuste ollut huomattavasti parempi - siis pienempi.. miten nämä asiat nyt ilmaistaan ;) . Nyt täytyy odottaa neljään vuoteen asti, että pääsee samoihin lukemiin. Tämä on taas hyvä muistutus siitä, miksi se pitäisi saada heti pois.

2/5 kulunut, 3 v. vielä jäljellä. Jaksaa jaksaa kuin jumpassa ikään! Paitsi että tänään ei jumpata eikä laihduteta, vaan otetaan pala kakkua :)

Heidi

Kaksi helvettiä ja yksi taivas

Tänään 5.3 on eräänlainen vuosipäivä. Kolme vuotta sitten tänään alkoi minun elämäni ensimmäinen helvetti. Melanooma hoiti sitten seuraavan vuoden.

Jotkut kokevat, että syöpä muuttaa elämän täysin. Kyllä se ainakin maton vie jalkojen alta ja saa rähmälleen maata katselemaan hetken ajan. Samoin tekee pitkäaikaisen ihmissuhteen päättyminen. Olemme kaikki erilaisia ja elämänhistoriasta riippuen kriisit vaikuttavat eri tavalla, mutta kyllä siinä joutuu pohjamutiakin vähän tarkastelemaan ja miettimään kuinka tilanteesta selviää. Erossa tiesin, että tulen siitä aikanaan selviämään, mutta kyllä siihen matkaan aikaa ja voimia meni. Kriisiä voisi ajatella tästä näkökulmasta vaelluksena. Tiedät määränpään, mutta sinne päästäksesi täytyy kiivetä vuorelle, eikä tie aina mene niinkuin olet ennakoinut.Välillä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa tai edes halua kiivetä. Jos tämä vaellus kohdallesi tulee, niin suosittelen lukemaan Bruce Fisherin Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy -kirjan. Se on yksi vaihtoehto kartaksi matkalle.

Kun erovaellus oli jo voiton puolella, tuli pirulainen matkaseuraksi. Siitä on 1,5 vuotta, kun se leikattiin. Toisaalta tekisi mieli kirjoittaa, että aikaa on kulunut jo 1,5 vuotta, mutta toisaalta vain 1,5 vuotta. En oikein tiedä, kumpi on oikea muoto. Henkisesti tuntuu, että siitä olisi jo pidempi aika, vaikka eihän tuo lukuna kauhean iso olekaan... varsinkin kun tavoiteena on päästä puhtain paperein viiteen vuoteen ja tietysti loppuelämä. Aika menee lopulta todella nopeasti. Havahduin erästä blogia lukiessani, että tilanteeni voisi todellakin olla hyvin erilainen kuin se nyt on. En pysty kertomaan, millaista elämä olisi, jos melanooma olisi levinnyt. Todennäköisesti takana olisi huomattavasti raskaammat ajat niin henkisesti kuin fyysisesti.

Noiden kahden pimeän jakson jälkeen kohdallani koitti kuitenkin tilanne, jota voisin kutsua taivaaksi.Sain eron käsiteltyä ja hyvästelyä menneen, melanooma ei ollut levinnyt ja uusi rakkauskin tuli elämään. Viime vuosi oli monella tapaa yksi elämäni parhaista. Mikä on ollut näiden helvettien vaikutus minuun?  En koe muuttuneeni ihmisenä lopulta paljoakaan. Olen yhtä laiska esim. siivoamaan, eikä minusta tullut ymmärtäväisempää tai empaattisempaa. Tosin syövästä kertovat haastattelut lehdissä saavat melko helposti kyyneleet taiottua poskille, sille aiheelle olen herkistynyt. Olen alkanut haaveilemaan taas asioista, joiden mahdollisuuden luulin jo menettäneeni, mutta toisaalta saatan välillä lipsua negatiivisuuden puolelle. Vaikka olen julkisesti haastattelussa pätevästi antanut käsittää, että eläisin tässä päivässä, niin ihan sujavasti suunnitelen jo tulevaakin ja muistelen menneitä. Ja se, että voi suunnitella tulevaisuutta vailla konkreettista pelkoa, on aika iso lahja. Yritän muistaa sen ja olla kiitollinen kaikista päivistä. Kun vierelle vielä on löytynyt henkilö, jonka kanssa uskaltaa laskea pulkkamäkeä, on asiat aika hyvin <3

Toivon, että tämä teksti toisi toivoa heille, jotka ovat tällä hetkellä vaikeassa elämäntilanteessa. Tilanne voi muuttua paremmaksi. Ja jos syöpä onkin levinnyt, voi senkin jälkeen nauttia vielä elämän hyvistä asioita.  Arvostan ja ihailen erästä nuorta ihmistä, jota en ole koskaan tavannut, mutta jonka blogia olen lukenut. Hän on fiksu, hauska, taiteellinen ja osaa tehdä ihania käsitöitä. Hän osaa nähdä myös elämän pienet kauniit asiat. Suosittelen tutustumaan hänen blogiinsa.

Heidi

jk. Pahoittelen, jos postaukset jo toistavat itseään. Kun sairaus toivottavasti on poissa, ei siitä oikeastaan enää tule kauheasti uusia ajatuksia. Välillä tulee tarve kirjoittaa ajatukset pois päästä pyörimästä. Tietenkin voisin kirjoittaa ne myös omaan päiväkirjaan, mutta toistaiseksi olen niitä vielä tänne lähetellyt.

kuva: http://hulmuhaukku.blogspot.fi/p/blog-page.html

Syöpä pois, diabetes tilalle

Tämä postaus ei nyt siis käsittele melanoomaa millään tavalla, mutta ajattelin kuitenkin laittaa pari riviä. Muokkasin kirjattä 15.8, alunperin se oli omistettu insuliinille.

KIRJE MINUN SOKERIAINEENVAIHDUNNALLE

Haluaisin kertoa sinulle erään asian. Ennen kuin aloitan, tehkäämme pieni paluu menneisyyteen. Tässäpä pari suloista ja makeaa muistoa yhteiseltä taipaleeltamme:

Lähde

Lähde

Niin monta makeaa muistoa. Tiesin kyllä, etteivät nämä ole mitään terveysruokaa, mutta ajattelin saavani siitä vain korkeintaan pehmustetta takalistoon. Yritit kyllä varoittaa minua v. 2011 sokerirasituksessa, mutta herkutteluista huolimatta kuvittelin syöväni ja liikkuvani ihan kohtuullisen hyvin. Viime vuonna halusin kuulla voinnistasi, mutta en saanut lähetettä kuin paastosokerin mittaukseen. Se oli normaali ja sitten tulikin tämän blogin päätähti itse Pirulainen, joka vei kaiken energian.

Lähde

Lähde

Tänä kesänä pääsin uuteen rasitukseen. Harmikseni sain kuulla, ettet voi lainkaan hyvin. Voit jopa niin huonosti, että rasituksessa arvot menivät rajojen yli, vaikka paastosokeri mahtuu edelleen niiden sisälle. Nyt sitten menen tapaamaan lääkäriä, jotta löytäisimme keinon tukea sinua ja saada ylimääräisen glukoosin pois verestä. Lupaan tehdä parhaani, etten enää rasita sinua jatkuvilla turhilla pommituksilla ja yritän keventää pakollisia töitä. Laitetaan nyt glukoosibuffet kiinni, jotta mahdolliset syöpäsolut eivät pääse siihen käsiksi ja jotta verisuonet sekä hermosto toimisivat mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvin.

Heidi

Ja teille lukijoille: jos teillä on diabeteksen oireita ja/tai sitä on suvussa, pyytäkää rasituskoetta. Minun paastosokeri on ollut koko ajan normaalissa lukemassa. Tekemäni riskitestin perusteella riski sairastua oli "jonkin verran lisääntynyt" eli 1/25 sairastuu... miksi lotossa ei osu näitä potteja yhtä usein?

vuositarkistus

Tänään oli vuositarkistus terveyskeskuksessa. Vaikka mitään hälyyttävää ei ilmennyt, olin lähtiessäni hieman ärtynyt.

Pääsin vastaanotolle ajoissa. Lääkäri oli nuori mies, todennäköisesti minuakin nuorempi. Istahdin alas ja kerroin, että melanooman vuositarkitus pitäisi tehdä, eli iho ja imusolmukkeet pitäisi tarkistaa. Töölöstä annettu ohjelappu jäi kotiin, mutta ei siinä juuri muuta lukenut ja ajattelin kontrolliin olevan selkeät ohjeet. Odotin lääkärin pyytävän minua riisuutumaan, mutta hän aloitti leikkausarvesta käyden sen läpi. Sitten hän kävin läpi kaulan ja kainalon imusolmukkeet. Pyysin häntä myös tarkistamaan selän ihoa, mutta tässäkin vaiheessa vaatteet pysyivät päällä. Siinä vaiheessa en enää oikein viitsinyt enää itsenäisestikään alkaa strippaamaan. Pyysin häntä katsomaan muutamaa luomea, mutta iho jäi nyt käytännössä suurilta osin tarkistamatta, samoin kuin nivusten imusolmukkeet.

Lääkäri oli asiallinen ja teki kaiken pyydetyn. Ei minulla ollut mitään huoltakaan, patti arven vieressä on rauhoittunut. Silti minua ärsytti lähtiessäni pois. Olin pettynyt, mutta en tiedä kumpaan: lääkäriin vai itseeni?  Ehkä lopulta itseeni. Minusta tuntuu, ettei lääkäri ollut koskaan tehnyt melanooman vuositarkistusta tai edes nähnyt melanoomaa. Ehkä heillä ei ole tarkkaa ohjeistusta tai aikaa lukea niitä? Minä tiesin, mitä pitäisi tehdä, mutta en saanut suutani auki tai vaatteita pois. Taisin vaan odottaa lääkärin sanovan mitä tehdään sen sijaan, että itse pitäisi ohjata tutkimustilannetta. Se tuntuu jotenkin päällepäsmäröinniltä... mutta jos toisella ei kerran ole samaa tietoa, niin silloin pitää kertoa, eikö?  Eli ensi kerralla mä vaan heitän vaatteet pois ja käsken lekurin hommiin - siis tarkistamaan ihoa.

Vaikka ihossa ei nyt mitään huolestuttavaa ole, niin taidampa varata ajan luomihoitajalle varmuuden vuoksi. Lisäksi täytyy mennä tapaamaan naistenlääkäriä, jospa hän voisi katsoa nivusten imusolmukkeet.

Aika jännä juttu muuten, mutta tämäkin lääkäri oli kyllä auringossa aika hyvin paahtunut. Onneksi ei sanonut mulle mitään ihon suojaamisesta, koska mun teki mieli kertoa siitä hänelle :D

Heidi



Kuva:http://dermatologycentral.typepad.com/.a/6a00d834885d9753ef0167684a6a13970b-pi

http://sd.keepcalm-o-matic.co.uk/i/keep-calm-and-take-your-clothes-off-1.png

Aikainen joulu

Tänään tuli vihdoin ja viimein paketti, jonka tilaamista olen harkinnut koko kesän. Ennenkuin kerron, mitä aikaisesta joululahjasta paljastui, lörpöttelen pari sanaa yhdestä lempiaiheestani eli auringolta suojautumisesta.

Tunnustan, että minulla on vähän ristiriitainen suhde aurinkorasvaan. Käytän sitä kyllä kasvojen alueella, mutta mieluummin suojaudun muuten vaatteilla. Miksikö? Siksi, että aurinkorasva on ihmisen keksimä tuote. Tämä logiikka ei ole laajemmassa mittakaavassa ehkä kestä kriittistä tarkastelua, koska niinhän ovat lääkkeetkin ihmisen keksimiä. Eivätkö ne muka paranna sairauksia ja pidennä elämää? Kyllä, mutta lääkkeisiin liittyy joskus haittavaikutuksia, eikä niitä pidä käyttää kuin lääkärin määräämissä tilanteissa (ja kuume- ja särkytilassa oman harkinnan mukaan - jos nyt pilkkua lähdetään viilaamaan). Ne eivät ole siis täydellisesti vaarattomia. Koen, että lääkkeiden tavoin aurinkorasva on tarpeellinen tuote, mutta omalla kohdallani haluan käyttää sitä lisäsuojana silloin, kun muuta keinoa ei ole - en siis pääasiallisena suojana. Aurinkorasva on kemikaalia ja sitä ei suositelle esimerkiksi pienille lapsille ainakaan suurissa määrin. En nyt osaa sanoa onko aurinkorasva tujumpaa tavaraa kuin kaiken maailman silottavat-nuorentavat-rypyt räjäyttävät-päivävoiteet, joita miljoonat naiset kasvoilleen sivelevät... ja ovathan aurinkorasvat pääsääntöisesti hyvin tutkittuja. EU:ssa näyttää olevan onneksi hyvä lainsäädäntö, sillä Yhdysvalloissa näyttää markkinoilla olevan enemmänkin tuotteita, joissa on jopa haitallisia aineita. Lisää aiheesta esimerkiksi täältä: enviromental working group. Sivustolta löytyy myös suositeltavia aurinkorasvoja, Suomessa myytäviä merkkejä siellä on ainakin pari.

Olen siis mieluummin suojautunut vaatteilla ja hatulla, vaikka hatun pitämiseen vielä totuttelen. Voin sanoa, että se on nyt +25 asteen helteillä ollut hieman haasteellista :D Ihan ohuet kankaat eivät juuri säteitä pidättele, joten pääasiallisesti ulkona ollessani olen pukeutunut vähän paksumpiin kankaisiin, kuten collegehuppariin. Hiki on ihan olemisesta, tekemättä yhtään mitään. Ulos ei tee mieli mennä kuin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Sinänsä en ole koskaan kuumasta pitänyt, eli kroppa on kertonut ettei se minulle sovi, mutta eihän sitä sisällekään oikein haluaisi aina jäädä. Ulkona ollessa tunnen kuitenkin auringon porotuksen ja kuvittelen kuinka se porautuu vaatteen läpi tekemään tuhojaan. Joku on sanonut, ettei onnea voi ostaa, mutta mielenrauhaa voi ja tie siihen minulla käy UV-suojatun vaatteen kautta.

Tilasin viime viikolla siis kaksi hupparia ja yhden pitkähihaisen t-paidan. Valmistaja on Coolibar, jolla on Euroopassakin myyjä - ei siis tarvitse maksaa alvia tai tullimaksuja. Sivusto löytyy suomeksi, mutta käännökset ovat paikoitellen todella heikkolaatuisia (käännöskone ollut asialla) ja kuvaukset suppeita. Kannattaa siis valita kieleksi englanti ja huomattavasti informatiivisempi sivusto aukeaa.Toimitus on UPSin kautta ja tuotteet tulivat vajaassa viikossa, kun viikonloppu sattui siihen väliin. Kannattaa huomioida, että koot vaatteissa ovat aika reiluja. Yleensä olen kokoa 38-40/ M (joskus jopa L :o), mutta Coolibarin vaatteissa kokoni on S. Mieltä ylentävää! Kankaissa on UPF 50, mutta ne ovat mukavan kevyitä ja ilmavia. Valmistaja lupaa, että kangas (SUNTECT®-kangas) suojaa koko sen käyttöiän, eli kyseessä ei ole vain kemiallinen ja täten pesuissa poistuva suoja.

Mintun värisessä hupparissa on melko väljä malli varsinkin sivusta. Omasta mielestäni se onkin pikkuisen takkimainen, mikä ei haittaa laisinkaan, koska ostin sen Espanjan vaellukselle. Nuo peukaloreiät ovat ihanat! Sininen huppari menee ihan perushupparista. Otan sen pois vasta syksyllä ;) Pitkähihaisessa t-paidassa on vähän kuvaa isompi kaula-aukko, mutta on hyvä peruspaita.

Sitten arvoitus: mikä mahtaa olla minun lempivärini? Voin antaa vinkin, ettei se ole pinkki... ;)

Tämä ei ole siis sponssattu postaus... vaikka en laittaisi pahakseni saada näitä vaatteita lahjaksi, ainoa miinuspuoli on nimittäin hinta. Tällä hetkellä sivustolla on alennusmyynti, normaalihinnaksi esimerkiksi hupparille ilmoitetaan n. 65 e :( Valinta on myös suppeampi kuin Yhdysvalloissa, täytyy joskus laskea paljonko sieltä tilaaminen maksaisi. Näillä kuitenkin pärjää, onneksi juorulehdet eivät raportoi koko kansalle jos sama paita näkyykin joka päivä usein.

Pärjäillään auringossa!

Heidi

Kuva: http://static.parade.condenast.com/wp-content/uploads/2013/06/sunscreen-cancer-ftr.jpg
Vaatteiden kuvat Coolibarin sivulta

Huolikuu

14.7.2014

Heinäkuusta on tulossa varsinainen huolikuukausi. Jos Suomen kansantalous lähtisi samaan kasvukäyrään kuin minun vitutus- ja huolikäyräni, olisimme pian maailman rikkain valtio.

Kuten viimeksi kirjoitin, selässä ollut luomi alkoi huolettaa niin, että kävin näyttämässä sitä työterveyshuollossa. Oikeastaan luomen lisäksi olin huolissani myös oikeassa nivusessa olleesta turvotuksesta ja sitä seuranneesta ihorikosta, joka on siellä ollut jo vähän yli kuukauden. Lääkäri sattui kuitenkin olemaan sen tyyppinen, että tunsin itseni turhaa panikoivaksi, vaikka hän ei mitään sellaista sanonut. En halunnut näyttää nivusta hänelle, joten päätin näyttää sitä vuosikontrollissa, koska se oli sovittu jo terkkariin ja iho oli rauhoittunut.

Pari päivää työterveyslääkärin jälkeen huomasin leikkausarven viereen tulleen punaisen, ympyrän muotoisen "läiskän". Se ei varsinaisesti ollut patti, mutta vähän kosketusarka. Jos se olisi ollut missään muualla, olisin ajatellut sen olevan finni yms.. Tuo sijainti sai kuitenkin sykkeet pauhaamaan korvissa ja Rubikin kuution kokoisen palan kurkkuun. Päätin kuitenkin seurata sitä ja puhua siitä vuosikontrollissa. Kun olin sitten pari päivää itkeskellyt, suunnitellut hautajaisia ja tiuskinut syyttömille osapuolille, päätin pyytää ajan terveyskeskuksesta. Onneksi sain ajan jo seuraavalle päivälle. Iso plussa siitäkin, että lääkäri on nainen! Vaikka mieslääkärikin toimiikin työroolissa, on naislääkärin kanssa huomattavasti mukavampi asioida alusvaatteissa.

15.7.2014

Tänään oli sitten lääkäri. Yritin pelata odottaessa sudokua, mutta keskittymiskyky hieman heittelehti. Toivoin vatsan sisällön pysyvän sisällä, sillä olotilan perusteella en olisi uskaltanut pieraista saati röyhtäistä ;)

 Lääkäri oli IHANA. Hän katsoi sekä uuden tulokkaan arven vieressä, että jo poismenevän ongelman nivusessa. Kummatkaan eivät olleet huolestuttavan näköisiä. Tästä olin samaa mieltä, suurin pelko oli niiden sijainti. Lääkäri määräsi voidetta tulokkaalle. Kyseessä saattaa olla niinkin vaarallinen asia kuin hyttysen pisto... No,voidellaan sitä nyt ja vuosikontrollissa katsotaan sitten miten se on reagoinut. Lääkäri myös kehoitti ystävällisesti rentoutumaan :D Arpea ei tarvitse kytätä joka ilta ja valokuvaamalla saa paremmin selvää mahdollisista muutoksista. Ihan asiaa hän puhui, kierrokset ovat olleet viime aikoina aika kovat. Vastaanotollakin itketti ihan vaan kun huoli purkautui. Täytyy jotenkin saada tämä asia taas pienempään kokoon, koska se tuntuu vievän ihan älyttömästi energiaa kaikesta muusta. Lähtiessä teki mieli halata lääkäriä, sillä ns. turhasta käynnistä huolimatta en tuntenut huonoa mieltä, vaan olin jo rauhallisempi ja toiveikkaampi. Tämä lääkäri osasi kohdata siis myös tällaisen ylihysteerikon :) toivottavasti saan pidettyä pään hallinnassa, ettei potilastiedoissa kohta lue myös diagnoosia luulosairas...

Ensimmäinen askel rentoutumiseen oli kirjastokäynti heti lääkärin jälkeen. Kävin hakemassa kauan odottamani kirjan <3 ja vähän suklaata kylkeen dieetistä huolimatta ;) ei elämä siihen kaadu, eikä onneksi melanoomaankaan ainakaan vielä :)

Terveisin

Heidi










Tilastokuvat googlen haulla
Kuva:http://www.rollingalpha.com/wp-content/uploads/2013/10/mosquito.jpg

rasvaluomi

Nyt se on virallista, minä olen vanha. 30 rajapyykki ylittyy vasta syksyllä, mutta kroppa on jo kehitellyt yhden vanhuuden merkin: rasvasyylän/-luomen. Terveyskirjasto nimittäin kirjoittaa, että rasvasyylä on"vanhuuden syylä" ja minulta löytyi ja poistettiin sellainen :D

Tuo kyseinen luomi on kylläkin tainut olla jo jonkin aikaa. Siitä ei edellisessä kontrollissa erityisemmin huomautettu. Silloin tällöin selkää on kuitenkin kutittanut lapojen välistä. Pirulainen oireili kutinalla, joten aina sen jälkeen yritin nähdä peilillä onko selässä jotakin. En nähnyt mitään, joten elämä jatkui. Nyt aloin kuitenkin huolestumaan luomesta, koska se sijaitsee juuri lapojen välissä. Vaikka pistin kaikki akrobaattiset taitoni peliin, en nähnyt sitä kunnolla, mutta arvaukset olivat hyviä: onko se kasvanut? Ihan varmasti on, sehän kasvaa suurinpiirtein tässä sitä katsoessanikin! Eikö olekin oudon värinen!? Tästä seuraavaksi poikaystävä pääsi/joutui arvioimaan sitä. Hänestä se ei ollut mitenkään pahan näköinen. Eipä se juuri auttanut, kun mielessä pyöri taas melanooma tuhojaan tekemässä.

Tänään soitin työterveyshuoltoon ja sain ajan heti päivälle. Harmikseni paikalla ei ollut sama naislääkäri kuin viimeksi siellä käydessä. Lääkäri katsoi luomea ja totesi sen heti olevan rasvaluomi. Se voidaan poistaa kaapimalla, joten pyysin sen tehtäväksi. Puudutuspiikki selkään ja sen jälkeen poisto kesti ehkä pari minuuttia. Tikkejä ei tullut, sillä luomi on niin pinnallinen. Hoitaja oli ihana ja jutteli melanoomasta laittaessaan rasvalappua poistoalueelle.

Rasvaluomet ovat yleisiä varsinkin iäkkäillä ihmisillä. Ne ovat siis hyvälaatuisia ihon pintaosien kasvaimia. Ne saattavat kuitenkin näyttää melanoomalta. Lisäksi ne saattavat tulehtua, jolloin ne kutisevat. Minua vähän askarrutti se, ettei poistosta lähetetä näytettä tutkittavaksi, mutta luomi tuli helposti kaapimalla pois. Melanooma ei ilmeisesti niin vain kaavitakkaan.

Hengitys kulkee taas vähän kevyemmin ja olo on helpottunut. Luin, että nuo rasvaluomet tuppaavat yleistymään iän myötä, mutta kaikki tulevat saavat kyllä lähteä. Mieluummin selkä saa näyttää arpinäyttelyltä kuin toimia pirulaisen tukikohtana.

Heidi