Tuo selkä alkaa olla aikamoinen arpigalleria. Mun arvilla on lisäksi näköjään taipumusta levitä. Ei nuo pienet arvet haittaa, mutta vähän jänskättää miltä tuo pitkä tulee näyttämään ajansaatossa jos se tykkää levitä samalla tavalla. Tuossa uusimmassa poistoleikkauksessa hoitaja sanoi, että voisin pitää haavateippiä arven päällä tikkien poistamisenkin jälkeen. Teippi kai tukisi ihoa ja ehkäisisi venymistä. Olen kuitenkin käynyt jo salilla painoja (mm. 2 kg ;D) nostamassa, joten ihan sama.
Muistan kun kävin poistattamassa syöpäluomen, niin lääkäri vähän voivotteli tulevan arven kokoa. Vähällä olisin päässyt jos se olisikin siihen jäänyt. Nyt näistä uusista arvista olen kuullut niiden näyttävän hurjilta tai että minussa olisi nyt jokin särö. Juu, käsivarressa on näkyvä kolo, mutta tiedättekö mitä: ihan yks hailee koko juttu! :) Olen vähän yllättynyt, kuinka vähän ne lopulta ovat haitanneet. En koe olevani säröllä, eivätkä arvet minua häiritse - ne ovat osa minua. En niitä aio esitellä yleisesti, mutta olen niitä töissäkin jo näyttänyt ja kertonut mistä olen ne saanut. Pitäisikö teetättää toppi ensi kesäksi, jossa lukee "melanooman aikaansaannos" ja siitä sitten nuoli vasempaan olkapäähän? :D Mulla on kohta valmiina kuvastollinen ideoita melanoomapaidoista ;)
Se siitä arvista. Piti tuokin päästä kirjoittamaan ylös jostain syystä. Reilun viikon päästä olisi taas strippauskeikka Töölössä - paitsi että minä joudun maksamaan siitä ilosta. Kivoja nämä melanooma-vapaapäivät. Viimeksi kävin samana päivänä hammaslääkärissä, verikokeessa ja luomenpoistossa. Nyt kontrolli on maanantaina puoliltapäivin, joten joudun pitämään sen vapaana. Ohjelmassa on auton vieminen huoltoon, luomihoitajalla käyminen ja sen jälkeen Töölö. Ajattelin tosiaan käydä tutkituttamassa ihon kunnolla hoitajalla, koska Töölössä katsoivat viimeksi vain silmämääräisesti. Illalla on luento koirien koulutuksesta. Kontrollit näyttävät yleensä huolestuttavan aika monia, mutta rehellisesti sanoen ainakaan toistaiseksi ei ole ahdistanut. En usko olevani enää sairas. Jos sairaus onkin jossain piilossa, niin tuskin se nyt jo tulisi esiin.
Nyt kai pitäisi koputella puuta, koska eikös se pahin tapahdu jos menet etukäteen jotain leuhkimaan... Tuskinpa minun sanomisilla on kuitenkaan mitään vaikutusta asiaan. Tuleeko se uskonnosta vai mistä, että tiettyjä asioita (yleensä negatiivisia) ei saisi ajatella, koska Jumala kuulee ja toteuttaa ne sitten, koska ei ymmärrä, ettei oikeasti tarkoita sitä? Vai onko se vain perisuomalaista ajattelutyyliä? Itku pitkästä ilosta ja onni pitää kätkeä jne jne.. Ja höpöhöpö! Antaa kaikkien kukkien kukkia ja tunteiden tulla ja mennä. Luen tällä hetkellä Onnellisuusansa -kirjaa ja tähän mennessä olen tykännyt siitä. Ajattelumalli sopii jotenkin omaan ajatteluun. Palaillaan kierrosten noustessa tai sitten Töölön jälkeen :)
Heidi
kuva: http://sd.keepcalm-o-matic.co.uk/i/keep-calm-and-hakuna-matata-178.png
Olisi niin paljon asiaa joita haluaisin sanoa, mutta samalla en osaa sanoa mitään... Itkettää, mutta en itke...Pidättelen...Miksi?! Miksi helvetissä?! Miksen vaan itke!! Eksyin blogiisi täysin vahingossa, kun etsin googlesta juttua Anu Harkista...Googlen ehdotuksien mukana oli tämä blogi... Aloin lukemaan alusta, ja joitakin tekstejä luin alusta loppuun, jotkut jätin toistaiseksi lukematta, mutta aion perehtyä niihinkin myöhemmin ajan kanssa..
VastaaPoistaIhan kuin lukisin omaa tekstiäni, omia ajatuksiani!! Kirjoitat asioista niin samalla tavalla, kuin itse kirjoittaisin!!
Mulla löytyi melanooma 2011!
Yksityisellä puolella poistettiin ihomuutos heinäkuussa 2011, mutta diagnoosin melanoomasta sain vasta lokakuussa 2011. Syy tuohon on niin pitkä selittää, etten sitä tähän viitsi kirjoittaa.
Joka tapauksessa, plastiikkakirurgin veitsen alla olin pari viikkoa tuosta. Lisäpalasta ei löytynyt merkkejä leviämisestä!
Olin muuten myös 28-vuotias kun sain diagnoosin! Silloin olin yhden 3,5-vuotiaan pojan äiti ja odotin liki puolessavälissä kuopustamme.
(Luin myös sen tekstisi, jossa kerroit, että mielesi teki sanoa sukulaiselle ettet tee lapsia melanooman takia... Siihen palaan vielä myöhemmin varmasti! Tunnen itse syyllisyyttä ja SUURTA pelkoa siitä, että olen asettanut lapseni tällaiseen asemaan. Onneksi he ovat pieniä, eivätkä tiedä äidin peloista ja sairaudesta, vaan voivat elää rauhassa tällaisilta peloilta suojassa :) !)
Kuten ehkä huomaat, en tiedä mitä sanoa ja samalla sanon kaikkea, ja siitä syystä teksti on just niin sekavaa kuin voi olettaa :D !!
Mun tekisi mieli halata sua!! Siksi, että olemme kokeneet jotain samaa, jotain kamalaa. Siksi, että tunnen sussa/sun teksteissä niin paljon itseäni, samanlaisuutta!
Melanooma on yks perkele, mutta taistellaan molemmat sen uusiutumista vastaan!!Eiks jeh?! :)
Voimia ja iloa jokaiseen päivääsi :) !
-Kristiina
Hei Kristiina ja kiitos ihanasta viestistäsi!
PoistaItsellenikin on tuttu tuo ajatus, että olisi niin paljon sanottavaa, mutta en osaa sanoa kaikkea. Jokaisen kirjoituksen jälkeen tulee tunne, että jotain jäi sanomatta tai jokin näkökulma huomioimatta. Sydäntä lämmittää kuulla, että tästä blogista on kuitenkin apua muillekin kuin itselle :)
Melanooma tuo esiin kaikki tunteet vihasta ja surusta ihan älyttömään onneen asti. En ole perusluonteeltani avoimimmasta päästä, mutta esimerkiksi eron ja sairastumisen myötä huomasin, että ei itkemisessä ole mitään väärää. Olenkin itkenyt jokaisen läheiseni kanssa ja yksin. Sairauden myötä olen myös herkitynyt joillekin asioille, esim. toisten syöpäpotilaiden tarinoille. Omia tunteitaan ei kannata yrittää padota, koska se vie ihan älyttömästi voimia ja lisää pahaaoloa. Antaa pelon tulla, mutta myös mennä.
Sinun sairastumisesta on nyt kulunut 2 vuotta, ihanaa että olet edelleen terve! Toivottavasti sairaus ei enää uusiudu!! On tosiaan kauhea shokki kuulla sairastaneesa syöpää noin nuorella iällä. Syöpää ei toivoisi kenellekään, mutta jotenkin se on helpompi ymmärtää vanhemman ihmisen kohdalla.
Lapset ovat hankala kysymys. Vaikka toisaalta lähiomaisella diagnosoitu melanooma kasvattaa riskiä saada se, niin esimerkiksi meidän suvussa ei tiedettävästi ole yhtään aikaisempaa diagnoosia. Olen tullut siihen lopputulokseen, että riski liittyy siis ihotyyppiin. Toisaalta on hyvä, että sait diagnoosin lastesi ollessa pieniä. Osaat suojata heitä ehkä huolellisemmin ja lapsesi oppivat suojaamaan ihon itsestäänselvänä asiana. Et tienyt sairaudesta ennenkuin olit jo saanut lapset. Lääkärit eivät myöskään ilmeisesti näe sairastettua melanoomaa esteenä lasten hankkimiselle. En osaa edes kuvitella äitinä kokemaa huoltasi, mutta onneksi sairastumisriskiin voi yrittää vaikuttaa ( esim. onneksi meillä on nämä pitkät harmaat syys- ja talvikuukaudet ;D). Facebookissa on muuten hyvä vertaisryhmä (melanooma-verkosto). Siellä on monta äitiä, jotka ovat saaneet diagnoosin pian lapsen syntymän jälkeen tai lasten ollessa pieniä. Ryhmä on muutenkin todella ihana, joten suosittelen liittymään! Siellä saa vain lukea toisten kirjoituksia tai kirjoittaa omista ajatuksista.
Lähetän sinulle halauksen näin virtuaalisesti! Pidetään itsestämme huolta!
Heidi