Rusketus

Viime päivät ainakin täällä etelässä on ollut lämmintä ja aurinkoista. Ulkona on ollut mukava olla, mutta yksi asia pomppaa jatkuvasti silmiin: ihmisten punoittavat ihot. Samalla tavalla kuin raskautta toivova äiti näkee vauvamahoja ja vastasyntyneitä kaikkialla, näen minä nyt punoitusta joka suorastaan kirkuu "melanooma vaara!". Mieleni tekisi pitää mukanani aurinkorasvaa ja vaatteita, joita voisin viedä suojaksi. UV-indeksi on ollut jo tasoa 5. Uutisissa sanottiin tämän johtuvan otsinikadosta.

Suomessa tuntuu olevan edelleen päivittyneen/ ruskettuneen ihon ihannointia. Rehellisesti sanottuna omasta mielestänikin päivettynyt iho on paremman näköinen kuin vitivalkoinen. Silti se ei ole syövän arvoinen - ei koskaan, ei missään tilanteessa. Rusketus häviää nopeasti, mutta sen mahdollisesti aiheuttamat vauriot jäävät ihoon pysyvästi. Olen ajatellut oman sairastumisen niin, että iholla/elimistöllä on tietty sietokyky, jonka ylittyessä sairaus puhkeaa. Suvussamme ei ole ennen ollut melanoomaa, joten ilmeisesti minun rajani on muita alempi ja vaikea elämäntilanne pisti elimistön sekaisin laukaisten sairauden. Tämän vuoksi en ole samaa mieltä siitä, ettei auringolta pitäisi suojautua myös aikuisiällä vedoten siihen, että säteilyä on kertynyt jo aikaisemmin. Samalla perusteella myöskään laihduttamisen aloittamista tai tupakon polton/ liiallisen juomisen lopettamistakaan ei kannata tehdä. Ja rakkaat: älkää menkö solariumiin. Rusketuksen voi saada turvallisesti esim. suihkurusketuksena. Sitä täytynee kokeilla tässä jokin kerta :)

Uusi kesähattu-kanditaatti. Löydät sen täältä.

Auringossa oleskelulla on kuitenkin myös hyötynsä. Erään tutkimuksen mukaan aurinkoa välttelevät elävät siellä oleskelevia lyhyemmän ajan. Tämä selittynee kuitenkin D-vitamiinin muodostumisella ja sillä, että auringossa oleskelevat todennäköisesti myös liikkuvat enemmän. Vitamiinia saa purkista ja kävely/lenkkeily on mukavampi hoitaa viileämmällä kelillä. Omalta kohdaltani olen ratkaissut asian niin, että voin olla ulkona esim. t-paidassa aamulla ja illalla Uv-säteilyn ollessa alle 3. Jos säteilytaso on sitä korkeampi ja olen taivasalla pidempään, laitan jo pitkähihaisen päälle. Pukeuden siis päinvastoin kuin valtaosa ;) Omalta osalta ihon suojaaminen tuntuu oikeastaan samalta kuin pyöräilykypärän käyttö. Lapsena sitä tuli pidettyä, mutta teini-iässä pipot ja kypärät "unohtuivat" kotiin tai sitten ne piilotettiin hyvissä ajoin ennen koululle saapumista. Kesälläkin oli mukavampi ajaa hiukset hulmuten nauttien ilmavirrasta. Tätä jatkui, kunnes parinkympin tietämillä aloin pyöräilemään päivittäin töihin. Tuolloin havahduin ajattelemaan kehon särkyvyyttä ja erityisesti mitä esim. kolarissa saattaisi tapahtua. Aloin käyttämään kypärää, enkä enää nykyään halua ajaa ilman sitä. Samoin kuin en matkusta autossa ilman turvavyötä, tuntuu olo suojattomalta ilman kypärää. Ja sama tunne minulla on auringossa, kun päivä on kuumimmillaan. Vaatetus on minun kypärä, jonka turvin voin oleskella ulkona ja nauttiakin siitä. Kuumimpaan aikaan on hyvä olla sisällä tai varjossa, mutta hyvällä hatulla, vaatetuksella ja tarvittaessa aurinkorasvalla ulkonakin pärjää. Harkinnassa onkin täydentää vaatekaappia uusilla hameilla, paidoilla ja hatulla. Eikös tämä ole oikein hyvä syy shoppailla? ;)

Mun haastattelu muuten julkaistiin tänään netissä. Syöpäsäätiön Facebook-sivulla on myös linkki haastatteluun ja siitä oli tänään tykännyt 147 ihmistä 5 tunnin aikana! Sitä oli myös jaettu 19 kertaa. Aika hurjia lukuja, itse ajattelin ehkä parin sukulaisen käyvän tykkäämässä siitä.

Hyvillä mielin

Heidi

Kuva: http://cdn2-b.examiner.com/sites/default/files/styles/image_content_width/hash/35/e1/1369022772_7112_sunscreen.jpg?itok=-C098XeJ

Kuva: http://www.hattu.fi/product_info.php/goorin-bros-crissy-ruskea-p-1247

Melanooman pimeät puolet

Kun sairastuin syöpään, kaikki kehoittivat pysymään positiivisena. Itsekin päätin, että tästä tehdään mahdollisimman postitiivinen juttu, kävi miten kävi. Ihan hyvä päätös, paitsi että eihän se aina pitänyt. Luulen, että kaikki osapuolet säästelivät toisiaan enemmän tai vähemmän ei-toivotuilta ajatuksilta. Nyt kun aikaa on jo kulunut, niin tässä on siis niitä tummempia ajatuksia sairauden ajalta ja tästä päivästä.

Kuolema on asia, jota varmasti kaikki syöpää tai muuta vakavaa sairautta sairastavat/sairastaneet miettivät. Niin minäkin tein. Minulla oli jo soundtrack valmiina hautajaisiini. Itkin silmäni päästä - hyvä etten sentään autoa tieltä - kun valitsemani kappaleet soivat radiossa jonnekin ajaessani. Lisäksi luin ja hävitin vanhoja päiväkirjoja ja suunnittelin myyväni turhia tavaroita vähemmäksi, jotta tavaroiden jakaminen ja poisantaminen olisi mahdollisimman helppoa. Tämän vuoksi en myöskään halunnut ostaa kotiin mitään uutta. Leikkasin hiukset lyhyeksi, jotta tottuisin lyhyempään malliin ennen niiden mahdollista menettämistä. Mietin, minne tytöt menisivät sen jälkeen, kun en enää niistä voisi huolehtia.Tein hoitotestamentin, jotta hoidossa edettäisiin mahdollisuuksien mukaan omaa tahtoani kunnioittaen. Suurten kysymysten lisäksi kirjoitin sinne niinkin tärkeän asian, että en halua joutua kuuntelemaan iskelmämusiikkia tai syömään puuroa. Pienet asiat saattavat joskus tuntuakin lopulta aika tärkeiltä. Mietin myös, miten voisin kertoa läheisilleni, kuinka tärkeitä he ovat minulle olleet.

Kuten nyt tiedämme, tulokset olivatkin hyviä. Sitä seurasi parin kuukauden euforia, jolloin tunsin suurimmaksi osaksi vain kiitollisuutta. Ajattelin, ettei syöpä nyt ihan heti varmaan uudestaan iske, joten voin nauttia vapaudesta. Ensimmäinen kontrolli ei jännittänyt mitenkään kauheasti. Ahdistus on tullut oikeastaan vasta sen jälkeen. Osaanko seurata ihoani ja tunnistaa mahdollisesti vaaralliset muutokset harmittomista? Mitä jos muutos tulee esim. selkään, jonne on vaikea nähdä? Tai jos muutos tulee erinäköisenä kuin viimeksi? Entä jos se tekee etäpesäkettä kropan sisällä, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia huomata sitä? Ja sitten vielä tällaisia ajatuksia: aiheutanko syövän uusiutumisen syömällä kaikenmaailman epäterveellisyyksiä? Entä tällä huolehtimisella?

Ahdistuksen taso vaihtelee, mutta nyt kevään edetessä se on ollut taasen enemmän pinnalla, vaikka mitään varsinaista syytä siihen ei olekkaan. Ehkä se on kesä ja kohonnut UV-säteilytaso, lähestyvä "vuosipäivä", kaikenlaiset muutokset ja paukamat ihossa tai sitten kun kuulin erään itseäni nuoremman tytön saaneen huonoja uutisia melanooman leviämisestä. Koko tauti tuntuu vain ihan perkeleen epäreilulta - kenenkään ei pitäisi sairastua syöpään ikinä koskaan milloinkaan tai korkeintaan 110 vuotiaana.

Miten näiden ajatusten kanssa pärjäisi parhaiten? Liikunta ja mukava tekeminen auttavat, googlaus ja yksin märehtiminen ei. Olen harkinnut jättäväni naamakirjan vertaisryhmän (tai siis tauotan sen seuraamista), koska siellä kuulee sekä iloisia, että ikäviä uutisia. Kaikki ikävät uutiset tuovat aina mieleen sen, että tuo voi tapahtua minullekin. Toisaalta ryhmässä on myös aivan uskomattomia ihmisiä, ihailtavia asenteita sekä monipuolisia ajatuksia. Eivät ne ikävät asiat omasta mielestä poistu sulkemalla silmiä. Joten minä kirjoitan. En ole ihan varma, kannattaako tätä enää näin julkisesti harrastaa, mutta täältä tätä taas piisaa. Kirjoittaminen on minun keinoni päästellä höyryt ja laittaa palikat järjestykseen, joten muistakaa lukea nämä tekstit siitä näkökulmasta.

Ihan hyvillä mielin höyryjä päästellyt

Heidi

jk. Uusimmassa Syöpä-lehdessä oli muuten erään melanooman sairastaneen kirjoitus, jonka haluaisin liittää tänne. Lehteä ei ole vielä julkaistu digitaalisena, mutta yritän muistaa linkittää sen heti, kun se tänne sähköiseen maailmaan putkahtaa. Siinä on hyvin kuvattu, miltä tuntuu sairastumisen jälkeen, kun olet "terve", mutta ahdistaa ja pelottaa vielä niin kovasti. Eräässä blogin kautta tulleessa palautteessa rohkaistiin, että tulee vielä aika, jolloin tämä ei ole enää niin vahvasti mielessä. Mä voisin viettää sen vapaapäivän asap ;)  Toistaiseksi ei ole kulunut yhtään päivää 19.6.13 jälkeen, etteikö tätä miettisi jollakin tasolla. Mutta toisaalta saattaisin murehtia jotain jonninjoutavia ilman tätä, joten menkööt sitten näin ;)


Kuva: https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSyraZGDYUtjHT1fbcOJWamTKkIRAjFv6HN83jAGKYnZWA3iAdUUQ
kuva: http://s3.amazonaws.com/thumbnails.illustrationsource.com/huge.24.124193.JPG