Kun sairastuin syöpään, kaikki kehoittivat pysymään positiivisena. Itsekin päätin, että tästä tehdään mahdollisimman postitiivinen juttu, kävi miten kävi. Ihan hyvä päätös, paitsi että eihän se aina pitänyt. Luulen, että kaikki osapuolet säästelivät toisiaan enemmän tai vähemmän ei-toivotuilta ajatuksilta. Nyt kun aikaa on jo kulunut, niin tässä on siis niitä tummempia ajatuksia sairauden ajalta ja tästä päivästä.
Kuolema on asia, jota varmasti kaikki syöpää tai muuta vakavaa sairautta sairastavat/sairastaneet miettivät. Niin minäkin tein. Minulla oli jo soundtrack valmiina hautajaisiini. Itkin silmäni päästä - hyvä etten sentään autoa tieltä - kun valitsemani kappaleet soivat radiossa jonnekin ajaessani. Lisäksi luin ja hävitin vanhoja päiväkirjoja ja suunnittelin myyväni turhia tavaroita vähemmäksi, jotta tavaroiden jakaminen ja poisantaminen olisi mahdollisimman helppoa. Tämän vuoksi en myöskään halunnut ostaa kotiin mitään uutta. Leikkasin hiukset lyhyeksi, jotta tottuisin lyhyempään malliin ennen niiden mahdollista menettämistä. Mietin, minne tytöt menisivät sen jälkeen, kun en enää niistä voisi huolehtia.Tein hoitotestamentin, jotta hoidossa edettäisiin mahdollisuuksien mukaan omaa tahtoani kunnioittaen. Suurten kysymysten lisäksi kirjoitin sinne niinkin tärkeän asian, että en halua joutua kuuntelemaan iskelmämusiikkia tai syömään puuroa. Pienet asiat saattavat joskus tuntuakin lopulta aika tärkeiltä. Mietin myös, miten voisin kertoa läheisilleni, kuinka tärkeitä he ovat minulle olleet.
Kuten nyt tiedämme, tulokset olivatkin hyviä. Sitä seurasi parin kuukauden euforia, jolloin tunsin suurimmaksi osaksi vain kiitollisuutta. Ajattelin, ettei syöpä nyt ihan heti varmaan uudestaan iske, joten voin nauttia vapaudesta. Ensimmäinen kontrolli ei jännittänyt mitenkään kauheasti. Ahdistus on tullut oikeastaan vasta sen jälkeen. Osaanko seurata ihoani ja tunnistaa mahdollisesti vaaralliset muutokset harmittomista? Mitä jos muutos tulee esim. selkään, jonne on vaikea nähdä? Tai jos muutos tulee erinäköisenä kuin viimeksi? Entä jos se tekee etäpesäkettä kropan sisällä, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia huomata sitä? Ja sitten vielä tällaisia ajatuksia: aiheutanko syövän uusiutumisen syömällä kaikenmaailman epäterveellisyyksiä? Entä tällä huolehtimisella?
Ahdistuksen taso vaihtelee, mutta nyt kevään edetessä se on ollut taasen enemmän pinnalla, vaikka mitään varsinaista
syytä siihen ei olekkaan. Ehkä se on kesä ja kohonnut UV-säteilytaso,
lähestyvä "vuosipäivä", kaikenlaiset muutokset ja paukamat ihossa tai
sitten kun kuulin erään itseäni nuoremman tytön saaneen huonoja uutisia
melanooman leviämisestä. Koko tauti tuntuu vain ihan perkeleen
epäreilulta - kenenkään ei pitäisi sairastua syöpään ikinä koskaan
milloinkaan tai korkeintaan 110 vuotiaana.
Miten näiden
ajatusten kanssa pärjäisi parhaiten? Liikunta ja mukava tekeminen
auttavat, googlaus ja yksin märehtiminen ei. Olen harkinnut jättäväni
naamakirjan vertaisryhmän (tai siis tauotan sen seuraamista), koska
siellä kuulee sekä iloisia, että ikäviä uutisia. Kaikki ikävät uutiset
tuovat aina mieleen sen, että tuo voi tapahtua minullekin. Toisaalta
ryhmässä on myös aivan uskomattomia ihmisiä, ihailtavia asenteita sekä
monipuolisia ajatuksia. Eivät ne ikävät asiat omasta mielestä poistu
sulkemalla silmiä. Joten minä kirjoitan. En ole ihan varma, kannattaako
tätä enää näin julkisesti harrastaa, mutta täältä tätä taas piisaa.
Kirjoittaminen on minun keinoni päästellä höyryt ja laittaa palikat järjestykseen, joten muistakaa lukea
nämä tekstit siitä näkökulmasta.
Ihan hyvillä mielin höyryjä päästellyt
Heidi
jk. Uusimmassa Syöpä-lehdessä oli muuten erään melanooman sairastaneen kirjoitus, jonka haluaisin liittää tänne. Lehteä ei ole vielä julkaistu digitaalisena, mutta yritän muistaa linkittää sen heti, kun se tänne sähköiseen maailmaan putkahtaa. Siinä on hyvin kuvattu, miltä tuntuu sairastumisen jälkeen, kun olet "terve", mutta ahdistaa ja pelottaa vielä niin kovasti. Eräässä blogin kautta tulleessa palautteessa rohkaistiin, että tulee vielä aika, jolloin tämä ei ole enää niin vahvasti mielessä. Mä voisin viettää sen vapaapäivän asap ;) Toistaiseksi ei ole kulunut yhtään päivää 19.6.13 jälkeen, etteikö tätä miettisi jollakin tasolla. Mutta toisaalta saattaisin murehtia jotain jonninjoutavia ilman tätä, joten menkööt sitten näin ;)
Kuva: https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSyraZGDYUtjHT1fbcOJWamTKkIRAjFv6HN83jAGKYnZWA3iAdUUQ
kuva: http://s3.amazonaws.com/thumbnails.illustrationsource.com/huge.24.124193.JPG
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti