Oman elämän kauhuleffa

Tämä teksti on jo vähän vanha. Aloitin kirjoittamaan sitä jo pari kolme viikkoa sitten, mutta sitten se unohtui. Ajattelin kuitenkin laittaa sen jakoon, sillä aiheesta muhii vähän enemmänkin juttua päässä.

Vaikka pidänkin elokuvista, niin on pari genreä, joita en katso. Yksi niistä on kauhuleffat. En vain pysty katsomaan niitä. Jos yritänkin katsoa, niin leffasta menee ohi noin 90 %, koska minulla on kädet silmillä viritettynä käteväksi aidaksi, jonka lomasta voi välillä katsoa ja tarvittaessa myös sulkea ne nopeasti. Lisäksi, kuten elokuvien tekijät tietävät liian hyvin, myös musiikki ja äänet ovat pelottavia. Useinhan ne aiheuttavat jännitystä enemmän kuin itse kuva. Tämän vuoksi minun verkkoviritelmään kuuluu myös valmiustilassa olevat peukalokorvatulpat.

Miksi tämä horina kauhuleffoista? Siksi, että vähemmän rakas toivottavasti jo edesmennyt pirulainen taitaa tarjota pelkoa yllin kyllin koko loppuelämäksi.

Pelko sairauden uusiutumisesta on yksi vertaisryhmän yleisin keskustelunaihe. Itse sain kokonaisen puolitoista kuukautta pelkovapaata aikaa. Kerroinkin teille möröistä jo aikaisemmin. Nyt mörkö on muuttunut.

Aiemmin sitä kuvasi parhaiten Muumien Mörkö. Se lipui hiljalleen uhkaavana pimeydestä, mutta oli näkyvissä koko ajan. Pirulainen tuli näkyviin olkapäähän pikkuhiljaa. Mörkö jäädytti luontoa ympäriltään, vähän niin kuin melanooma valtasi alaa terveiltä soluilta kasvaessaan. Se ei kuitenkaan tuhonnut ketään, vaan ajatus oli todellisuutta pelottavampi.

Nyt pelko tuntuu enemmän Stephen Kingin Se-kirjan hirviöltä. Se on pelottavampi, koska se ei tule hiljalleen näkyviin usvasta, vaan vaanii ja hyökkää nopeasi piilostaan tarkoituksenaan vain ja ainoastaan tappaa. Se saattaa naamioitua joksikin muuksi, kunnes on liian myöhäistä paeta. Tältä sairaus tuntuu nyt.

Jos aikaisemmin pohdin syitä sairastumiseen, niin nyt pohdin syitä olla saamatta sitä uudestaan. En ole keksinyt yhtään varmaa, koska sellaista ei ole. Melanooma voi uusiutua kuten alkuperäinen, eli tulla näkyviin ihomuutoksena. Se voi uusiutua/levitä kuitenkin myös sisäisesti esimerkiksi keuhkoihin, maksaan, aivoihin tai luustoon. Mitä jo se saatanan pirulainen tekee tälläkin hetkellä tuhojaan jossain piilossa ja ilmoittaa itsestään vasta kun on liian myöhäistä? Miten tämän kanssa muka pitäisi elää?

Ei tämä pelko tyhjästä tullut. Kävin poistattamassa luomen kolmisen viikkoa sitten, joka aikaisemmin määrättiin seurattavaksi. Tulokset täytyy soittaa lääkäriltä, mutta en usko siinä olleen siis mitään. Saapa nähdä kuinka korkealle pitkin seiniä pääsen marraskuun lopussa ensimmäisen kontrollin lähestyessä. Jotenkin tuollainen silmämääräinen katselu ja imusolmukkeiden tunnustelu ei tunnu riittävältä. Eivätkö ne voisi ottaa jonkun kokovartalokuvan? Tätä oli eräs toinenkin tyttö tiedustellut, mutta vartijoiden ollessa puhtaat niitä ei tehdä. Lähtökohtaisesti olen siis terve.

Täytyy vain luottaa tuohon ajatukseen. Jos alan pelätä kolaria, jää monta hienoa maisemaa näkemättä. Samalla tavalla nyt täytyy vain hyväksyä pelko matkaseuralaiseksi. Eihän se kaikista nättein ja suloisin ole, mutta antaa sen roikkua mukana jos kerran haluaa. Vietän aikani  kuitenkin mieluummin iloisemmassa seurassa :)

Heidi


jk. jostain syystä minulla on tunne, että näitä barbikuvia pitäisi vähän selittää tai ainakin pyytää anteeksi :D mutta en selitä tai pyydä! Tiedän kyllä, että ne eivät luo kuvaa kauhean fiksusta meiningistä, mutta jos joku ei sitä tajunnut jo aikaisemmin, niin...





Kuvat: 
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/9/90/Buka.jpg
http://www.leffatykki.com/static/content/image/45d61288df3f4d2554708964c781067f.jpg
http://blog.pigtailpals.com/wp-content/uploads/2012/12/Monster-High-Travel.jpg
http://www.golfmk6.com/forums/picture.php?albumid=721&pictureid=4101