Syöpä pois, diabetes tilalle

Tämä postaus ei nyt siis käsittele melanoomaa millään tavalla, mutta ajattelin kuitenkin laittaa pari riviä. Muokkasin kirjattä 15.8, alunperin se oli omistettu insuliinille.

KIRJE MINUN SOKERIAINEENVAIHDUNNALLE

Haluaisin kertoa sinulle erään asian. Ennen kuin aloitan, tehkäämme pieni paluu menneisyyteen. Tässäpä pari suloista ja makeaa muistoa yhteiseltä taipaleeltamme:

Lähde

Lähde

Niin monta makeaa muistoa. Tiesin kyllä, etteivät nämä ole mitään terveysruokaa, mutta ajattelin saavani siitä vain korkeintaan pehmustetta takalistoon. Yritit kyllä varoittaa minua v. 2011 sokerirasituksessa, mutta herkutteluista huolimatta kuvittelin syöväni ja liikkuvani ihan kohtuullisen hyvin. Viime vuonna halusin kuulla voinnistasi, mutta en saanut lähetettä kuin paastosokerin mittaukseen. Se oli normaali ja sitten tulikin tämän blogin päätähti itse Pirulainen, joka vei kaiken energian.

Lähde

Lähde

Tänä kesänä pääsin uuteen rasitukseen. Harmikseni sain kuulla, ettet voi lainkaan hyvin. Voit jopa niin huonosti, että rasituksessa arvot menivät rajojen yli, vaikka paastosokeri mahtuu edelleen niiden sisälle. Nyt sitten menen tapaamaan lääkäriä, jotta löytäisimme keinon tukea sinua ja saada ylimääräisen glukoosin pois verestä. Lupaan tehdä parhaani, etten enää rasita sinua jatkuvilla turhilla pommituksilla ja yritän keventää pakollisia töitä. Laitetaan nyt glukoosibuffet kiinni, jotta mahdolliset syöpäsolut eivät pääse siihen käsiksi ja jotta verisuonet sekä hermosto toimisivat mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvin.

Heidi

Ja teille lukijoille: jos teillä on diabeteksen oireita ja/tai sitä on suvussa, pyytäkää rasituskoetta. Minun paastosokeri on ollut koko ajan normaalissa lukemassa. Tekemäni riskitestin perusteella riski sairastua oli "jonkin verran lisääntynyt" eli 1/25 sairastuu... miksi lotossa ei osu näitä potteja yhtä usein?

vuositarkistus

Tänään oli vuositarkistus terveyskeskuksessa. Vaikka mitään hälyyttävää ei ilmennyt, olin lähtiessäni hieman ärtynyt.

Pääsin vastaanotolle ajoissa. Lääkäri oli nuori mies, todennäköisesti minuakin nuorempi. Istahdin alas ja kerroin, että melanooman vuositarkitus pitäisi tehdä, eli iho ja imusolmukkeet pitäisi tarkistaa. Töölöstä annettu ohjelappu jäi kotiin, mutta ei siinä juuri muuta lukenut ja ajattelin kontrolliin olevan selkeät ohjeet. Odotin lääkärin pyytävän minua riisuutumaan, mutta hän aloitti leikkausarvesta käyden sen läpi. Sitten hän kävin läpi kaulan ja kainalon imusolmukkeet. Pyysin häntä myös tarkistamaan selän ihoa, mutta tässäkin vaiheessa vaatteet pysyivät päällä. Siinä vaiheessa en enää oikein viitsinyt enää itsenäisestikään alkaa strippaamaan. Pyysin häntä katsomaan muutamaa luomea, mutta iho jäi nyt käytännössä suurilta osin tarkistamatta, samoin kuin nivusten imusolmukkeet.

Lääkäri oli asiallinen ja teki kaiken pyydetyn. Ei minulla ollut mitään huoltakaan, patti arven vieressä on rauhoittunut. Silti minua ärsytti lähtiessäni pois. Olin pettynyt, mutta en tiedä kumpaan: lääkäriin vai itseeni?  Ehkä lopulta itseeni. Minusta tuntuu, ettei lääkäri ollut koskaan tehnyt melanooman vuositarkistusta tai edes nähnyt melanoomaa. Ehkä heillä ei ole tarkkaa ohjeistusta tai aikaa lukea niitä? Minä tiesin, mitä pitäisi tehdä, mutta en saanut suutani auki tai vaatteita pois. Taisin vaan odottaa lääkärin sanovan mitä tehdään sen sijaan, että itse pitäisi ohjata tutkimustilannetta. Se tuntuu jotenkin päällepäsmäröinniltä... mutta jos toisella ei kerran ole samaa tietoa, niin silloin pitää kertoa, eikö?  Eli ensi kerralla mä vaan heitän vaatteet pois ja käsken lekurin hommiin - siis tarkistamaan ihoa.

Vaikka ihossa ei nyt mitään huolestuttavaa ole, niin taidampa varata ajan luomihoitajalle varmuuden vuoksi. Lisäksi täytyy mennä tapaamaan naistenlääkäriä, jospa hän voisi katsoa nivusten imusolmukkeet.

Aika jännä juttu muuten, mutta tämäkin lääkäri oli kyllä auringossa aika hyvin paahtunut. Onneksi ei sanonut mulle mitään ihon suojaamisesta, koska mun teki mieli kertoa siitä hänelle :D

Heidi



Kuva:http://dermatologycentral.typepad.com/.a/6a00d834885d9753ef0167684a6a13970b-pi

http://sd.keepcalm-o-matic.co.uk/i/keep-calm-and-take-your-clothes-off-1.png

Aikainen joulu

Tänään tuli vihdoin ja viimein paketti, jonka tilaamista olen harkinnut koko kesän. Ennenkuin kerron, mitä aikaisesta joululahjasta paljastui, lörpöttelen pari sanaa yhdestä lempiaiheestani eli auringolta suojautumisesta.

Tunnustan, että minulla on vähän ristiriitainen suhde aurinkorasvaan. Käytän sitä kyllä kasvojen alueella, mutta mieluummin suojaudun muuten vaatteilla. Miksikö? Siksi, että aurinkorasva on ihmisen keksimä tuote. Tämä logiikka ei ole laajemmassa mittakaavassa ehkä kestä kriittistä tarkastelua, koska niinhän ovat lääkkeetkin ihmisen keksimiä. Eivätkö ne muka paranna sairauksia ja pidennä elämää? Kyllä, mutta lääkkeisiin liittyy joskus haittavaikutuksia, eikä niitä pidä käyttää kuin lääkärin määräämissä tilanteissa (ja kuume- ja särkytilassa oman harkinnan mukaan - jos nyt pilkkua lähdetään viilaamaan). Ne eivät ole siis täydellisesti vaarattomia. Koen, että lääkkeiden tavoin aurinkorasva on tarpeellinen tuote, mutta omalla kohdallani haluan käyttää sitä lisäsuojana silloin, kun muuta keinoa ei ole - en siis pääasiallisena suojana. Aurinkorasva on kemikaalia ja sitä ei suositelle esimerkiksi pienille lapsille ainakaan suurissa määrin. En nyt osaa sanoa onko aurinkorasva tujumpaa tavaraa kuin kaiken maailman silottavat-nuorentavat-rypyt räjäyttävät-päivävoiteet, joita miljoonat naiset kasvoilleen sivelevät... ja ovathan aurinkorasvat pääsääntöisesti hyvin tutkittuja. EU:ssa näyttää olevan onneksi hyvä lainsäädäntö, sillä Yhdysvalloissa näyttää markkinoilla olevan enemmänkin tuotteita, joissa on jopa haitallisia aineita. Lisää aiheesta esimerkiksi täältä: enviromental working group. Sivustolta löytyy myös suositeltavia aurinkorasvoja, Suomessa myytäviä merkkejä siellä on ainakin pari.

Olen siis mieluummin suojautunut vaatteilla ja hatulla, vaikka hatun pitämiseen vielä totuttelen. Voin sanoa, että se on nyt +25 asteen helteillä ollut hieman haasteellista :D Ihan ohuet kankaat eivät juuri säteitä pidättele, joten pääasiallisesti ulkona ollessani olen pukeutunut vähän paksumpiin kankaisiin, kuten collegehuppariin. Hiki on ihan olemisesta, tekemättä yhtään mitään. Ulos ei tee mieli mennä kuin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Sinänsä en ole koskaan kuumasta pitänyt, eli kroppa on kertonut ettei se minulle sovi, mutta eihän sitä sisällekään oikein haluaisi aina jäädä. Ulkona ollessa tunnen kuitenkin auringon porotuksen ja kuvittelen kuinka se porautuu vaatteen läpi tekemään tuhojaan. Joku on sanonut, ettei onnea voi ostaa, mutta mielenrauhaa voi ja tie siihen minulla käy UV-suojatun vaatteen kautta.

Tilasin viime viikolla siis kaksi hupparia ja yhden pitkähihaisen t-paidan. Valmistaja on Coolibar, jolla on Euroopassakin myyjä - ei siis tarvitse maksaa alvia tai tullimaksuja. Sivusto löytyy suomeksi, mutta käännökset ovat paikoitellen todella heikkolaatuisia (käännöskone ollut asialla) ja kuvaukset suppeita. Kannattaa siis valita kieleksi englanti ja huomattavasti informatiivisempi sivusto aukeaa.Toimitus on UPSin kautta ja tuotteet tulivat vajaassa viikossa, kun viikonloppu sattui siihen väliin. Kannattaa huomioida, että koot vaatteissa ovat aika reiluja. Yleensä olen kokoa 38-40/ M (joskus jopa L :o), mutta Coolibarin vaatteissa kokoni on S. Mieltä ylentävää! Kankaissa on UPF 50, mutta ne ovat mukavan kevyitä ja ilmavia. Valmistaja lupaa, että kangas (SUNTECT®-kangas) suojaa koko sen käyttöiän, eli kyseessä ei ole vain kemiallinen ja täten pesuissa poistuva suoja.

Mintun värisessä hupparissa on melko väljä malli varsinkin sivusta. Omasta mielestäni se onkin pikkuisen takkimainen, mikä ei haittaa laisinkaan, koska ostin sen Espanjan vaellukselle. Nuo peukaloreiät ovat ihanat! Sininen huppari menee ihan perushupparista. Otan sen pois vasta syksyllä ;) Pitkähihaisessa t-paidassa on vähän kuvaa isompi kaula-aukko, mutta on hyvä peruspaita.

Sitten arvoitus: mikä mahtaa olla minun lempivärini? Voin antaa vinkin, ettei se ole pinkki... ;)

Tämä ei ole siis sponssattu postaus... vaikka en laittaisi pahakseni saada näitä vaatteita lahjaksi, ainoa miinuspuoli on nimittäin hinta. Tällä hetkellä sivustolla on alennusmyynti, normaalihinnaksi esimerkiksi hupparille ilmoitetaan n. 65 e :( Valinta on myös suppeampi kuin Yhdysvalloissa, täytyy joskus laskea paljonko sieltä tilaaminen maksaisi. Näillä kuitenkin pärjää, onneksi juorulehdet eivät raportoi koko kansalle jos sama paita näkyykin joka päivä usein.

Pärjäillään auringossa!

Heidi

Kuva: http://static.parade.condenast.com/wp-content/uploads/2013/06/sunscreen-cancer-ftr.jpg
Vaatteiden kuvat Coolibarin sivulta

Huolikuu

14.7.2014

Heinäkuusta on tulossa varsinainen huolikuukausi. Jos Suomen kansantalous lähtisi samaan kasvukäyrään kuin minun vitutus- ja huolikäyräni, olisimme pian maailman rikkain valtio.

Kuten viimeksi kirjoitin, selässä ollut luomi alkoi huolettaa niin, että kävin näyttämässä sitä työterveyshuollossa. Oikeastaan luomen lisäksi olin huolissani myös oikeassa nivusessa olleesta turvotuksesta ja sitä seuranneesta ihorikosta, joka on siellä ollut jo vähän yli kuukauden. Lääkäri sattui kuitenkin olemaan sen tyyppinen, että tunsin itseni turhaa panikoivaksi, vaikka hän ei mitään sellaista sanonut. En halunnut näyttää nivusta hänelle, joten päätin näyttää sitä vuosikontrollissa, koska se oli sovittu jo terkkariin ja iho oli rauhoittunut.

Pari päivää työterveyslääkärin jälkeen huomasin leikkausarven viereen tulleen punaisen, ympyrän muotoisen "läiskän". Se ei varsinaisesti ollut patti, mutta vähän kosketusarka. Jos se olisi ollut missään muualla, olisin ajatellut sen olevan finni yms.. Tuo sijainti sai kuitenkin sykkeet pauhaamaan korvissa ja Rubikin kuution kokoisen palan kurkkuun. Päätin kuitenkin seurata sitä ja puhua siitä vuosikontrollissa. Kun olin sitten pari päivää itkeskellyt, suunnitellut hautajaisia ja tiuskinut syyttömille osapuolille, päätin pyytää ajan terveyskeskuksesta. Onneksi sain ajan jo seuraavalle päivälle. Iso plussa siitäkin, että lääkäri on nainen! Vaikka mieslääkärikin toimiikin työroolissa, on naislääkärin kanssa huomattavasti mukavampi asioida alusvaatteissa.

15.7.2014

Tänään oli sitten lääkäri. Yritin pelata odottaessa sudokua, mutta keskittymiskyky hieman heittelehti. Toivoin vatsan sisällön pysyvän sisällä, sillä olotilan perusteella en olisi uskaltanut pieraista saati röyhtäistä ;)

 Lääkäri oli IHANA. Hän katsoi sekä uuden tulokkaan arven vieressä, että jo poismenevän ongelman nivusessa. Kummatkaan eivät olleet huolestuttavan näköisiä. Tästä olin samaa mieltä, suurin pelko oli niiden sijainti. Lääkäri määräsi voidetta tulokkaalle. Kyseessä saattaa olla niinkin vaarallinen asia kuin hyttysen pisto... No,voidellaan sitä nyt ja vuosikontrollissa katsotaan sitten miten se on reagoinut. Lääkäri myös kehoitti ystävällisesti rentoutumaan :D Arpea ei tarvitse kytätä joka ilta ja valokuvaamalla saa paremmin selvää mahdollisista muutoksista. Ihan asiaa hän puhui, kierrokset ovat olleet viime aikoina aika kovat. Vastaanotollakin itketti ihan vaan kun huoli purkautui. Täytyy jotenkin saada tämä asia taas pienempään kokoon, koska se tuntuu vievän ihan älyttömästi energiaa kaikesta muusta. Lähtiessä teki mieli halata lääkäriä, sillä ns. turhasta käynnistä huolimatta en tuntenut huonoa mieltä, vaan olin jo rauhallisempi ja toiveikkaampi. Tämä lääkäri osasi kohdata siis myös tällaisen ylihysteerikon :) toivottavasti saan pidettyä pään hallinnassa, ettei potilastiedoissa kohta lue myös diagnoosia luulosairas...

Ensimmäinen askel rentoutumiseen oli kirjastokäynti heti lääkärin jälkeen. Kävin hakemassa kauan odottamani kirjan <3 ja vähän suklaata kylkeen dieetistä huolimatta ;) ei elämä siihen kaadu, eikä onneksi melanoomaankaan ainakaan vielä :)

Terveisin

Heidi










Tilastokuvat googlen haulla
Kuva:http://www.rollingalpha.com/wp-content/uploads/2013/10/mosquito.jpg

rasvaluomi

Nyt se on virallista, minä olen vanha. 30 rajapyykki ylittyy vasta syksyllä, mutta kroppa on jo kehitellyt yhden vanhuuden merkin: rasvasyylän/-luomen. Terveyskirjasto nimittäin kirjoittaa, että rasvasyylä on"vanhuuden syylä" ja minulta löytyi ja poistettiin sellainen :D

Tuo kyseinen luomi on kylläkin tainut olla jo jonkin aikaa. Siitä ei edellisessä kontrollissa erityisemmin huomautettu. Silloin tällöin selkää on kuitenkin kutittanut lapojen välistä. Pirulainen oireili kutinalla, joten aina sen jälkeen yritin nähdä peilillä onko selässä jotakin. En nähnyt mitään, joten elämä jatkui. Nyt aloin kuitenkin huolestumaan luomesta, koska se sijaitsee juuri lapojen välissä. Vaikka pistin kaikki akrobaattiset taitoni peliin, en nähnyt sitä kunnolla, mutta arvaukset olivat hyviä: onko se kasvanut? Ihan varmasti on, sehän kasvaa suurinpiirtein tässä sitä katsoessanikin! Eikö olekin oudon värinen!? Tästä seuraavaksi poikaystävä pääsi/joutui arvioimaan sitä. Hänestä se ei ollut mitenkään pahan näköinen. Eipä se juuri auttanut, kun mielessä pyöri taas melanooma tuhojaan tekemässä.

Tänään soitin työterveyshuoltoon ja sain ajan heti päivälle. Harmikseni paikalla ei ollut sama naislääkäri kuin viimeksi siellä käydessä. Lääkäri katsoi luomea ja totesi sen heti olevan rasvaluomi. Se voidaan poistaa kaapimalla, joten pyysin sen tehtäväksi. Puudutuspiikki selkään ja sen jälkeen poisto kesti ehkä pari minuuttia. Tikkejä ei tullut, sillä luomi on niin pinnallinen. Hoitaja oli ihana ja jutteli melanoomasta laittaessaan rasvalappua poistoalueelle.

Rasvaluomet ovat yleisiä varsinkin iäkkäillä ihmisillä. Ne ovat siis hyvälaatuisia ihon pintaosien kasvaimia. Ne saattavat kuitenkin näyttää melanoomalta. Lisäksi ne saattavat tulehtua, jolloin ne kutisevat. Minua vähän askarrutti se, ettei poistosta lähetetä näytettä tutkittavaksi, mutta luomi tuli helposti kaapimalla pois. Melanooma ei ilmeisesti niin vain kaavitakkaan.

Hengitys kulkee taas vähän kevyemmin ja olo on helpottunut. Luin, että nuo rasvaluomet tuppaavat yleistymään iän myötä, mutta kaikki tulevat saavat kyllä lähteä. Mieluummin selkä saa näyttää arpinäyttelyltä kuin toimia pirulaisen tukikohtana.

Heidi

Kuin Uuno Turhapuro Epsanjassa?

Vaikka olen jo epätäydellisen täydellinen, niin on joitakin asioita, joita voisin harrastaa useammin. Yksi niistä on vaatteiden ostaminen. Suurin osa naisista tuntee olonsa todennäköisesti euforiseksi ja onnelliseksi, kun he pääsevät hypistelemään ja ostamaan vaatteita. Ostosten jälkeen olo on tyytyväinen -ainakin vähän aikaa.

Jos leikimme mielikuvaleikkiä, jossa minun pitäisi sanoa ensimmäinen asia, mitä vaatteiden shoppailusta tulee mieleen, niin se sana olisi lievästi ahdistava  koettelemus.

Hyvältä näyttäviä ja hyvin istuvia vaatteita on vaikea löytää ja vaatekoppiien valaistus... ei edes puhuta siitä, miltä se saa tuntumaan. Tämän seurauksena suurin osa vaatteistani on hankittu jo vuosia jokin aika sitten.

Tässä eräs päivä pyykkiä laittaessani kaappiin satuin huomaamaan eräässä paidassa kankaassa kulumaa. Sen jälkeen olen huomannut sitä muissakin vaatteissa ja kaappiin on tullut lisää tilaa uusille vaatteille. Ja mitäköhän tällä asialla on tekemistä melanooman kanssa? On sillä siinä mielessä, että kovin kulunut kangas ei suojaa enää hyvin. Monet viettävät aikaansa kesällä esimerkiksi kesämökillä, jonne on viety ne vähän kauhtuneemmat, mutta ehjät paidat... tai vähän rikkinäisetkin. Kierrätys on hyvä juttu, mutta ne paidat voi kierrättää vaikkapa pesuräteiksi ja heittää sitten menemään. Ehjän näköinen, mutta kulunut paita suojaa yhtä hyvin kuin tämä Uunon tyylinäyte Epsanjasta.

Tyylikästä ja turvallista kesää toivotellen

Heidi



Kuvat: 
http://feminspire.com/wp-content/uploads/2012/09/shopaholic.jpg
http://flirtwiththepixie.files.wordpress.com/2011/03/shopping.jpg
https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRQb8kZy8ncvSbbWUnsj5GzBMa-uFg_hKu7ogAPgkDGGeuIbTlMZw
http://www.imoney.my/articles/wp-content/uploads/2014/01/confessions-of-a-shopaholic.jpg
http://otavafiles.fi/plaza/s/f/editor/images/uunoturhapurouunoepsanja.jpg

Erolaulu

19.6.2013.
Päivä, jonka muistan liiankin hyvin, vaikka itseasiassa se oli hyvä päivä. Silloin pirulainen sai veitsestä, jätti minut ja jatkoi matkaansa patologin tutkittavaksi. Nyt se on ikuisessa levossa jossakin näytteiden säilöpaikassa ja minä jatkan elämääni.

Erostamme huolimatta melanooma on päivittäin mielessä. Joskus se on vain illalla arpea rasvatessa, toisinaan jatkuvasti taustalla tai huutaen kaiken muun päälle. Välillä olen varma, että se uusiutuu ja kuolen siihen. Toisina päivinä uskallan haaveilla asioista, joita ihanampia ja rakkaampia on vaikea kuvitella.

Melanooma-verkostossa oli juttua kappaleista, jotka saavat itkemään tai paremmalle mielelle. Siellä oli tämä Happoradion biisi ja minä omin sen nyt minun ja melanoomani erolauluksi. Jos loukkaat toista ihmistä, voit aina pyytää anteeksi. Sairaus ei pyydä anteeksi, se tulee ja tekee mitä haluaa. Onneksi vähän vinksahtaneella mielikuvituksella tämä kappale käy anteeksipyynnöstä.

 

Minäkin olen anteeksipyynnön velkaa itselleni. Anteeksi, kun en mennyt lääkäriin heti. En uskonut, että se voisi olla syöpä ja samaan aikaan mahdollisuus pelotti liikaa. Anteeksi, kun en jaksanut ja pidin itsestäni huonosti huolta. En pystynyt tuolloin parempaan.

Olen kiitollinen tästä vuodesta, jonka olen saanut sairauden jälkeen. Se on ollut yksi elämäni parhaista ja teen parhaani, että saisin niitä vielä monta lisää. Jos se ei ole minusta kiinni, niin voin aina vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudun ajatuksiini. Toivotaan kuitenkin parasta.

Ja sitä tehdessä tässä on elämä elettävänä.

Heidi, 1/5 saavutettu


Kuva: http://static.quoteswave.com/wp-content/uploads/2013/08/What-we-are-today-comes.jpg

Varjon alla aurinkoa pitämässä

Heips!

Olen lähdössä äitini kanssa Espanjaan vaeltamaan syyskuussa. Jotkut ovat ehkä kuulleetkin pyhiinvaellusreitistä, joka vie Santiago de Compostelaan. Sitä olisi meidänkin tarkoitus talssia noin parin viikon ajan noin 20-30 km päivämatkoja. Matka piti tehdä alunperin viime syksynä, mutta melanooma tuli ja sotki sen suunnitelman. Nyt sitten uusi yritys!

(c) Kaunis elämä/Heidi

Ihosyövän sairastaneelle tuollainen vaellusmatka välimeren auringossa ei kuullosta kauhean fiksulta idealta. UV-indeksi lienee syksyllä päivisin 8 luokkaan eli hyvin voimakasta. Reitti menee niin, että se paistaa koko ajan vasemmalta, eli minun syövän hautausmaalle. Koska en halua herättää kuolleita henkiin, täytyy suojautuminen ottaa tosissaan.

Vaatetuksen suhteen olen ajatellut laittaa uv-suojan (SPF 50) sisältävän hatun, housut ja paidan - molemmissa tietenkin pitkät hihat/lahkeet. Arven päälle aion laittaa myös suojateipin. Aurinkorasva (SK 50) on itsestäänselvä asia, sitä täytyy laittaa ainakin kasvojen ja käsien alueelle, muut alueet pitäisi olla vaatteiden alla. Silmien suojaksi vielä isot aurinkolasit. Kuvassa näette harjoituskävelyn aika tyylikkään näytteen.

Kävelylle lähdetään aamulla ja perillä ollaan puolen päivän jälkeen, mutta silti aurinko kerkeää nousta jo korkealle. Ihon suojaamisesta siis valittuina ovat vaatetus, aurinkorasva ja -lasit. Täydellinen suoritus muuten, mutta yksi jää puuttumaan  - varjoon hakeutuminen pahimmalla poltteella.

Vai jääkö sittenkään?

Tuote löytyy täältä

Tämän päivän googlauksen seurauksena löysin vaellukseen sopivan varjon, jonka voi kiinnittää reppuun - kädet jäävät siis vapaaksi :) Sen saa myös kahteen eri asentoon, eli suoraan kohti taivasta tai viistoon. Hinta on aika suolainen, vaikka onneksi se väärinkäsityksen jälkeen puolittuikin. Tunsin kuitenkin jo auringon poltteen kärventävän arpeani, joten päätin tilata moisen kapistuksen. Antaahan se suojan lisäksi myös viilennystä. Tarjolla oli siis sateenvarjoja, mutta myös SPF 50 suojalla varustettu aurinkovarjo. Tiedättekö, mikä siinä on parasta?

Se on hopean värinen.

Minua tämä naurattaa kovasti, koska puhuimme vähän aikaa sitten poikakaverini kanssa siitä, kuinka selittää varjoon hakeutuminen ihmisille, jotka eivät syövästä tiedä. Poikaystävä ehdotti vitsinä, että selitetään minun uskovan, että saan viestejä avaruudesta, jonka vuoksi hakeudun suojaan. Näin itseni jo kävelemässä foliot tai kertakäyttögrillit päässä väistellen näitä "viestejä". Tämän varjon kanssa pääsen aika lähelle mielikuvaani :D Onneksi äiti suostuu kävelemään kuitenkin kanssani ja ehkä pääsen joidenkin valokuva-albuumiin, mutta who cares? Ajattelin jopa kirjoittaa varjoon melanoomasta, mutta sitä täytyy vielä miettiä.

Tästä jatketaan!

Heidi

Rusketus

Viime päivät ainakin täällä etelässä on ollut lämmintä ja aurinkoista. Ulkona on ollut mukava olla, mutta yksi asia pomppaa jatkuvasti silmiin: ihmisten punoittavat ihot. Samalla tavalla kuin raskautta toivova äiti näkee vauvamahoja ja vastasyntyneitä kaikkialla, näen minä nyt punoitusta joka suorastaan kirkuu "melanooma vaara!". Mieleni tekisi pitää mukanani aurinkorasvaa ja vaatteita, joita voisin viedä suojaksi. UV-indeksi on ollut jo tasoa 5. Uutisissa sanottiin tämän johtuvan otsinikadosta.

Suomessa tuntuu olevan edelleen päivittyneen/ ruskettuneen ihon ihannointia. Rehellisesti sanottuna omasta mielestänikin päivettynyt iho on paremman näköinen kuin vitivalkoinen. Silti se ei ole syövän arvoinen - ei koskaan, ei missään tilanteessa. Rusketus häviää nopeasti, mutta sen mahdollisesti aiheuttamat vauriot jäävät ihoon pysyvästi. Olen ajatellut oman sairastumisen niin, että iholla/elimistöllä on tietty sietokyky, jonka ylittyessä sairaus puhkeaa. Suvussamme ei ole ennen ollut melanoomaa, joten ilmeisesti minun rajani on muita alempi ja vaikea elämäntilanne pisti elimistön sekaisin laukaisten sairauden. Tämän vuoksi en ole samaa mieltä siitä, ettei auringolta pitäisi suojautua myös aikuisiällä vedoten siihen, että säteilyä on kertynyt jo aikaisemmin. Samalla perusteella myöskään laihduttamisen aloittamista tai tupakon polton/ liiallisen juomisen lopettamistakaan ei kannata tehdä. Ja rakkaat: älkää menkö solariumiin. Rusketuksen voi saada turvallisesti esim. suihkurusketuksena. Sitä täytynee kokeilla tässä jokin kerta :)

Uusi kesähattu-kanditaatti. Löydät sen täältä.

Auringossa oleskelulla on kuitenkin myös hyötynsä. Erään tutkimuksen mukaan aurinkoa välttelevät elävät siellä oleskelevia lyhyemmän ajan. Tämä selittynee kuitenkin D-vitamiinin muodostumisella ja sillä, että auringossa oleskelevat todennäköisesti myös liikkuvat enemmän. Vitamiinia saa purkista ja kävely/lenkkeily on mukavampi hoitaa viileämmällä kelillä. Omalta kohdaltani olen ratkaissut asian niin, että voin olla ulkona esim. t-paidassa aamulla ja illalla Uv-säteilyn ollessa alle 3. Jos säteilytaso on sitä korkeampi ja olen taivasalla pidempään, laitan jo pitkähihaisen päälle. Pukeuden siis päinvastoin kuin valtaosa ;) Omalta osalta ihon suojaaminen tuntuu oikeastaan samalta kuin pyöräilykypärän käyttö. Lapsena sitä tuli pidettyä, mutta teini-iässä pipot ja kypärät "unohtuivat" kotiin tai sitten ne piilotettiin hyvissä ajoin ennen koululle saapumista. Kesälläkin oli mukavampi ajaa hiukset hulmuten nauttien ilmavirrasta. Tätä jatkui, kunnes parinkympin tietämillä aloin pyöräilemään päivittäin töihin. Tuolloin havahduin ajattelemaan kehon särkyvyyttä ja erityisesti mitä esim. kolarissa saattaisi tapahtua. Aloin käyttämään kypärää, enkä enää nykyään halua ajaa ilman sitä. Samoin kuin en matkusta autossa ilman turvavyötä, tuntuu olo suojattomalta ilman kypärää. Ja sama tunne minulla on auringossa, kun päivä on kuumimmillaan. Vaatetus on minun kypärä, jonka turvin voin oleskella ulkona ja nauttiakin siitä. Kuumimpaan aikaan on hyvä olla sisällä tai varjossa, mutta hyvällä hatulla, vaatetuksella ja tarvittaessa aurinkorasvalla ulkonakin pärjää. Harkinnassa onkin täydentää vaatekaappia uusilla hameilla, paidoilla ja hatulla. Eikös tämä ole oikein hyvä syy shoppailla? ;)

Mun haastattelu muuten julkaistiin tänään netissä. Syöpäsäätiön Facebook-sivulla on myös linkki haastatteluun ja siitä oli tänään tykännyt 147 ihmistä 5 tunnin aikana! Sitä oli myös jaettu 19 kertaa. Aika hurjia lukuja, itse ajattelin ehkä parin sukulaisen käyvän tykkäämässä siitä.

Hyvillä mielin

Heidi

Kuva: http://cdn2-b.examiner.com/sites/default/files/styles/image_content_width/hash/35/e1/1369022772_7112_sunscreen.jpg?itok=-C098XeJ

Kuva: http://www.hattu.fi/product_info.php/goorin-bros-crissy-ruskea-p-1247

Melanooman pimeät puolet

Kun sairastuin syöpään, kaikki kehoittivat pysymään positiivisena. Itsekin päätin, että tästä tehdään mahdollisimman postitiivinen juttu, kävi miten kävi. Ihan hyvä päätös, paitsi että eihän se aina pitänyt. Luulen, että kaikki osapuolet säästelivät toisiaan enemmän tai vähemmän ei-toivotuilta ajatuksilta. Nyt kun aikaa on jo kulunut, niin tässä on siis niitä tummempia ajatuksia sairauden ajalta ja tästä päivästä.

Kuolema on asia, jota varmasti kaikki syöpää tai muuta vakavaa sairautta sairastavat/sairastaneet miettivät. Niin minäkin tein. Minulla oli jo soundtrack valmiina hautajaisiini. Itkin silmäni päästä - hyvä etten sentään autoa tieltä - kun valitsemani kappaleet soivat radiossa jonnekin ajaessani. Lisäksi luin ja hävitin vanhoja päiväkirjoja ja suunnittelin myyväni turhia tavaroita vähemmäksi, jotta tavaroiden jakaminen ja poisantaminen olisi mahdollisimman helppoa. Tämän vuoksi en myöskään halunnut ostaa kotiin mitään uutta. Leikkasin hiukset lyhyeksi, jotta tottuisin lyhyempään malliin ennen niiden mahdollista menettämistä. Mietin, minne tytöt menisivät sen jälkeen, kun en enää niistä voisi huolehtia.Tein hoitotestamentin, jotta hoidossa edettäisiin mahdollisuuksien mukaan omaa tahtoani kunnioittaen. Suurten kysymysten lisäksi kirjoitin sinne niinkin tärkeän asian, että en halua joutua kuuntelemaan iskelmämusiikkia tai syömään puuroa. Pienet asiat saattavat joskus tuntuakin lopulta aika tärkeiltä. Mietin myös, miten voisin kertoa läheisilleni, kuinka tärkeitä he ovat minulle olleet.

Kuten nyt tiedämme, tulokset olivatkin hyviä. Sitä seurasi parin kuukauden euforia, jolloin tunsin suurimmaksi osaksi vain kiitollisuutta. Ajattelin, ettei syöpä nyt ihan heti varmaan uudestaan iske, joten voin nauttia vapaudesta. Ensimmäinen kontrolli ei jännittänyt mitenkään kauheasti. Ahdistus on tullut oikeastaan vasta sen jälkeen. Osaanko seurata ihoani ja tunnistaa mahdollisesti vaaralliset muutokset harmittomista? Mitä jos muutos tulee esim. selkään, jonne on vaikea nähdä? Tai jos muutos tulee erinäköisenä kuin viimeksi? Entä jos se tekee etäpesäkettä kropan sisällä, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia huomata sitä? Ja sitten vielä tällaisia ajatuksia: aiheutanko syövän uusiutumisen syömällä kaikenmaailman epäterveellisyyksiä? Entä tällä huolehtimisella?

Ahdistuksen taso vaihtelee, mutta nyt kevään edetessä se on ollut taasen enemmän pinnalla, vaikka mitään varsinaista syytä siihen ei olekkaan. Ehkä se on kesä ja kohonnut UV-säteilytaso, lähestyvä "vuosipäivä", kaikenlaiset muutokset ja paukamat ihossa tai sitten kun kuulin erään itseäni nuoremman tytön saaneen huonoja uutisia melanooman leviämisestä. Koko tauti tuntuu vain ihan perkeleen epäreilulta - kenenkään ei pitäisi sairastua syöpään ikinä koskaan milloinkaan tai korkeintaan 110 vuotiaana.

Miten näiden ajatusten kanssa pärjäisi parhaiten? Liikunta ja mukava tekeminen auttavat, googlaus ja yksin märehtiminen ei. Olen harkinnut jättäväni naamakirjan vertaisryhmän (tai siis tauotan sen seuraamista), koska siellä kuulee sekä iloisia, että ikäviä uutisia. Kaikki ikävät uutiset tuovat aina mieleen sen, että tuo voi tapahtua minullekin. Toisaalta ryhmässä on myös aivan uskomattomia ihmisiä, ihailtavia asenteita sekä monipuolisia ajatuksia. Eivät ne ikävät asiat omasta mielestä poistu sulkemalla silmiä. Joten minä kirjoitan. En ole ihan varma, kannattaako tätä enää näin julkisesti harrastaa, mutta täältä tätä taas piisaa. Kirjoittaminen on minun keinoni päästellä höyryt ja laittaa palikat järjestykseen, joten muistakaa lukea nämä tekstit siitä näkökulmasta.

Ihan hyvillä mielin höyryjä päästellyt

Heidi

jk. Uusimmassa Syöpä-lehdessä oli muuten erään melanooman sairastaneen kirjoitus, jonka haluaisin liittää tänne. Lehteä ei ole vielä julkaistu digitaalisena, mutta yritän muistaa linkittää sen heti, kun se tänne sähköiseen maailmaan putkahtaa. Siinä on hyvin kuvattu, miltä tuntuu sairastumisen jälkeen, kun olet "terve", mutta ahdistaa ja pelottaa vielä niin kovasti. Eräässä blogin kautta tulleessa palautteessa rohkaistiin, että tulee vielä aika, jolloin tämä ei ole enää niin vahvasti mielessä. Mä voisin viettää sen vapaapäivän asap ;)  Toistaiseksi ei ole kulunut yhtään päivää 19.6.13 jälkeen, etteikö tätä miettisi jollakin tasolla. Mutta toisaalta saattaisin murehtia jotain jonninjoutavia ilman tätä, joten menkööt sitten näin ;)


Kuva: https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSyraZGDYUtjHT1fbcOJWamTKkIRAjFv6HN83jAGKYnZWA3iAdUUQ
kuva: http://s3.amazonaws.com/thumbnails.illustrationsource.com/huge.24.124193.JPG

Kiitollisuudesta

Serkku ehdotti nyt jo aikaa sitten, että kirjoittaisin tästä sairaudesta kirjan. Olin tyttöjen kanssa lenkillä ja aloin leikkimään ajatuksella. Mitä kertoisin ja miten? Mistä aloittaisin? Siinä kuralammikkoja väistellessä ja asiaa miettiessä ajatukset johtivat lopulta kiitos-osuuteen. Tiedättehän, se sivu pari kirjan alussa, jossa kirjailija nimeää ja kiittää kaikenmaailman tyyppejä, eikä itseä lukijana voisi vähempää kiinnostaa. Se olisi kuitenkin se osuus, jolla minä alottaisin. Nyt kun asiaa muistelee, nousee vahvimmaksi muistoksi kaikki se apu ja tuki, jota olen viimeisen kahden vuoden aikana saanut.

Koska olen joskus kärsimätön luonne, niin haluan toteuttaa jonkun asian heti. En tiedä syntyykö näistä vuosista koskaan muuta sepustusta kuin mitä olen tänne näpytellyt, mutta te kaikki ansaitsette kiitoksen. Niputan tässä siis viimeiset pari vuotta yhteen, koska näen sen yhtenä prosessina. Kiitokset eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, vaan ihan sattumanvaraisesti. Myöskään tekstin koko ei vihjaa mitään tärkeydestä, vaan ihan vaan puhtaasta vaihtelunhalusta. Kuten huomaatte, auttaa voi monella tavalla ja joskus pieneltä vaikuttava teko voi olla niin iso, että sitä vielä parinkin vuoden päästä muistelee lämmöllä :)

Kiitos, kun…

Jaksoit kuunnella – sen ansiosta voin tänään hyvin.

Olit valmis matkustamaan puolisuomea seurakseni.

Tarjouduit mukaan sairaalaan. Kävit katsomassa ja toit lukemista.

Jaksoit tukea, vaikka itselläsi oli varmasti myös hyvin rankkaa.

Palautit maanpinnalle vaikeana hetkenä.

Lähdit kanssani kävelylle. Kannustat (=piiskaat) kuntosalilla – sen ansiosta olen voinut paremmin henkisesti ja fyysisesti.

Kutsuit keilaamaan.

Tarjouduit auttamaan tyttöjen koulutuksessa.

Menit toiseen kaupunkiin pyynnöstäni läheiseni tueksi.

Lähdit mukaani kertomaan syövästä.

Pääsin hoitoon leikkauksen jälkeen.

Yritit suojella minua.

Olen voinut tuoda tytöt hoitoon milloin vaan.

Annoit minulle tilaa.

Kunnioitit haluamaani tapaa edetä asiassa.

Et voivotellut tilannetta tai säikähtänyt sitä – annoit minun itkeä pelkoani ja suruani pois.

Olette aina ovella iloisena vastassa ja lämmittämässä sylin lisäksi mieltä.

Kiitos myös…

Hyvästä hoidosta.

Viesteistäsi facebookissa, söhköposteista ja tekstareista.

Puheluista.

Kommenteista ja palautteesta blogin kautta.

Muuttoavusta ja kodin sisutamisesta.

Halauksestasi.

Myötäelämisestä.

Kirjasta, korteista, suklaista.

Rukouksista.

Ehdottomasta rakkaudestasi.

Että olet elämässäni – olet minulle tärkeä.

Kiitos on niin pieni sana, mutta uskokaa kun sanon, että se tulee täydestä sydämestä.

Heidi



kuva: http://www.westseattlemontessori.com/wp-content/uploads/2012/10/Thankfulness-Owls.jpg

Arpihoitoa

Mä käyn ilmeisesti vähän hitaalla. Syöpä kasvoi melko kauan olkapäässä, mutta ei tiedettävästi ollut vielä levinnyt. Nyt hammaslääkäri arveli, että mun hampaat reikiintyvät myös hitaasti. Jossakin mielessä mulla on siis hyvin armollinen keho, koska se antaa mulle aikaa reagoida muutoksiin. Toisaalta hitaalle mielelle se ei välttämättä ole paras vaihtoehto, koska parhaiten saan aikaiseksi tehtyä jotain kun on jo pikkupakko päällä.

Leikkauksen jälkeen oli kaikenlaista sulateltavaa, joten tuolloin en juuri arpea ajatellut. Se tuntui niin pieneltä asialta kaiken muun rinnalla, enkä uskonut voivani tehdä asialle mitään. Myöskään lääkärit eivät (muistaakseni) juurikaan mitään ohjeistaneet arven hoidon suhteen. Nyt kun leikkauksesta on jo 8 kk, olen vasta alkanut kiinnittämään huomiota siihen.

Kaunis elämä- blogin omaisuutta, hands off!

Kainolossa olevaa arpea ei edes juuri huomaa, mutta tuo olkapäässä sijaitseva on kieltämättä aika iso. Kuva piti saada nyt eikä heti, vaikka olin yksin. Kamerasta oli tietysti akku loppu. Tässäpä siis tälläinen selfie ;) Ihan hyvä kun muut yleensä nappailee niitä näyttääkseen vaatteita tai kuntosalilla treenattua kroppaa, niin nämä mun kuvat on mun arvesta ja sen kehityksestä :D

Kävin tänään siis apteekista kysymässä olisiko arpeen jotain hoitovoidetta. Melanoomaverkostossa oli aiheesta jo jokunen aika sitten kirjoittelua, ja tuolloin kuulin silikonia sisältävistä tuotteista, jotka saattaisivat hillitä arven kasvua ja tasoittaa väriä. Myyjä oli oikein ihana ja kertoi rehellisesti, ettei yli 6 kk:n jälkeen kyseiset tuotteet välttämättä toimi enää - niitä olisi pitänyt käyttää heti leikkauksen jälkeen. Sen sijaan hän suositteli Bio Oil -öljyä, jota olin juuri tilannut netistä. Se saattaa toimia myös vanhoihin arpiin, joten kävin hakemassa samantien pakkauksen postista ja eikun arpea öljyämään. Itseasiassa arpi on öljytty juuri ennen kuvan ottoa. Nyt sitten katsotaan kuinka se lähtee toimimaan. Tuotetta pitää levittää 2 krt/pv 3 kk:n ajan, mutta katsotaan jos saataisiin välituloksia sitä ennen.

Ja loppukevennyksenä esimerkki miesten romanttisuudesta: olen tässä muutenkin pyrkinyt hoitamaan ihoa enemmän mm. kuorimalla ja rasvaamalla sitä. Poikaystävä silitteli käsivartta ja totesi tuloksesta, että "ei ole (/tunnu) ollenkaan niin paha(lle) kuin aikaisemmin" :D Eli jos totuus tulee lasten ja juoppojen suusta, niin romanttiset kehut eivät taida miesten suusta tulla -  kannattaa lausua ilmeisesti niitä itse itselleen ;) No, ajatushan se tärkein on, eiks niin? <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Heidi

Itsestäänselvyydet pois

Huomasin tässä pari päivää sitten pienen patin korvan juuressa. Se oli hieman kosketusarka. Mielessä vilahti etäpesäkkeen mahdollisuus, mutta onneksi looginen ajattelu riensi apuun ennen täyspaniikkia ja tarjosi muitakin vaihtoehtoja, kuten rasvapatin. Päätin jäädä seuraamaan tilannetta.

Jaksoin seurata tilannetta ehkä puolitoista päivää ja sitten kävinkin patin kimppuun neulan kanssa. Aikani tutkittua olin saanut aikaiseksi vain verenvuotoa. Päätin rauhoittua ja seurata tilannetta.

Eihän siitäkään mitään tullut.

Seuraavat pari päivää käsi oli jatkuvasti patissa kiinni yrittäen tunnustella sen syvempää olemusta ja kasvutahtoa. Koska patti ei tuntunut muuttuvan, päätin mennä näyttämään sitä lääkärille silläkin uhalla, että kyseessä on vain rasvapatti. Terveyskeskukseen sain ajan vasta toukokuulle, mutta onneksi työterveyshuollon hoitaja antoi seuraavalle päivälle käyntiajan.

Lääkäri arveli patin olevan vain reaktiota johonkin, mutta päätti kuitenkin ottaa koepalan. Ajan sain jo ylihuomiseksi siitä päivästä. Kun menin sitten operaatioon, oli patti jo laskenut niin paljon, että koepalan ottaminen olisi ollut turhaa. Sain vielä soittoajan parin viikon päähän.

Askel oli melkoisen kevyt kun lähdin pois. Vaikka järki yrittikin selittää jotain, niin kyllä mieli kerkesi jälleen luoda melkoiset kauhuskenaariot. Tietävätköhän tk:n ajanvarauksessa työskentelevät kuinka herkillä soittajat ovat sinne soittaessaan? Pelkoa saa jotenkin hallittua aikansa, mutta lääkäriin soittaminen on usein se hetki, kun pelon sanoo ensi kerran ääneen ja siitä tulee ikäänkuin todellisempaa. Ajanvarauksessa oli sinänsä kyllä ihan mukava tyttö, mutta hän tokaisi, että " kuullostaapa pelottavalta". Itsellä kun on jo valmiiksi itku kurkussa, niin teki mieli sanoa, että "jos se sinusta kuullostaa pelottavalta, niin arvaa miltä minusta tuntuu." Samoin silloin syövän aikaan joku hoitaja mainitsi myös, että nehän leviää. Sinänsä nuo lauseet ovat vain muutamia sanoja ja tottakin, mutta jotenkin tuollaista ei siinä tilassa halua kuulla. Silloin riittää, että sanoo esimerkiksi: "sinulle on nyt varattu aika, tule silloin ja tutkitaan sitä sitten. Jos tulee muutoksia, niin soita vain uudestaan". Täytyykin antaa täydet pisteet Nurmijärven työterveyshuollolle, jossa sekä hoitaja että lääkäri olivat hyvin asiallisia. Vaikka hälytys oli väärä, en tuntenut itseäni nolostuneeksi lainkaan. Patteja tulee jatkossakin, mutta nyt tuntuu siltä, että voin ottaa yhteyttä lääkäriin tuntematta itseäni ylihysteeriseksi. Se tuntuu todella helpottavalta. Lääkäri ohjeisti muuten, että noita muutoksia voi seurata kuukauden, siinä ajassa ne yleensä näyttävät luonteensa.

Eli, elämä jatkuu edelleen :) oli tässä se hyvä puoli, että muisti taasen mitkä asiat ovat tärkeitä ja mikä etuoikeus on saada elää terveenä.

Keväisin tunnelmin

Heidi