Pieleen mennyt solumuutos, jonka seurauksena olkapäähän alkoi kasvamaan
luomi. Melanooma on siinä mielessä syövistä helpointen havaittavissa.
Miten se pieni läikkä voi aiheuttaa niin paljon huolta? Vain muutama milli vääränlaisia soluja ja elämä on vaakalaudalla.Syöpä on tavallaan vain sairaus. Toisilla on diabetes, joku toinen nappaa nitroja. Yksi saa epileptisiä kohtauksia. Onhan näitä sairauksia, vähemmän tai enemmän vakavia.
Toisaalta melanooma ei ole vain sairaus. Aikaisin havaittuna se on leikattavissa, jolloin ennuste on hyvä. En halua kasvattaa paniikkia tai pelkoja, mutta en myöskään halua ihmisten saavan siitä liian helppoa kuvaa. Se on kuitenkin syöpä. Se ei ole flunssan kaltainen tila, joka menee ohi ja sen jälkeen jatkat elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minulla on nyt kymmenkertainen riski saada se uudestaan verrattuna henkilöön, joka ei ole sitä sairastanut + jo aikaisemmin olleet riskitekijät. Tulen käymään seuraavat 5 v kontrolleissa. En voi unohtaa asiaa, mutta toisaalta en haluakaan. Arpi ja luomet muistuttavat kaiken menettämisen mahdollisuudesta.
Onko syöpä taistelua? Jostain syystä en koe, että se olisi ollut omalla kohdallani. Se oli sairaus minussa, mutta konkreettisesti en voinut asiaan vaikuttaa. Olisi helpompi tuntea itsensä taistelijaksi, jos joutuisin pyörätuoliin ja opettelisin kävelemään uudestaan tai jos olisin joutunut jatkohoitoihin ja voinut fyysisesti pahoin yms.. Jollakin tasolla koko homma tuntuu minusta ulkopuoliselta. Diagnoosin jälkeen pyörät ovat pyörineet Töölössä ja minun rooli on ollut mennä paikalle sovittuna aikana. Olen tavannut paljon ammattilaisia, jotka ovat tietäneet mitä seuraavaksi tehdään. Itse en voi tehdä muuta kuin yrittää pitää mielen jos en nyt onnellisena niin ainakin tasaisena ja mielellään plussan puolella. Toki myös ravinnolla voi yrittää vaikuttaa kropan yleisvointiin, samoin kuin liikunnalla.
En koe syöpää ystäväkseni ja todellakin antaisin nämä päivät pois jos voisin. Se ei jalostanut eikä tehnyt minusta parempaa ihmistä. En ole yhtään innokkaampi siivoamaan tai laittamaan ruokaa kuin aiemmin :D Toki prosessista voi löytää hyviäkin puolia. En varmaan säikähdä kovin vähästä. Jollakin tasolla en edes pelkää syövän uusiutumista. Se tuli jo kerran, enkä voinut sille mitään. En tietenkään toivo sitä, mutta kun sen mylläkän on jo kerran käynyt läpi, niin tietää jo mitä odottaa. En varmaan sanoisi näin, jos en olisi päässyt nyt näin vähällä. Syöpä on runnonut ajatusmaailmaa, mutta ei se oikeastaan ole tuonut mitään mullistavan uutta. Voisi sanoa, että sairaus alleviivasi jo olemassa olevia asioita. Prosessi on saattanut olla helpompi, koska ero opetti jo tuntemaan itseni paremmin. Melanooma auttoi irrottautumaan menneestä, koska se pyyhki tulevaisuuden pois. Toki syöpä pakottaa katsomaan menneeseen, mutta samalla se korostaa sen olevan mennyttä. Ei sitä kannata katsella loputtomiin, koska edessä olevat päivät ovat rajoitettuja. Tänään on turha murehtia eillistä tai huomista.Yritän nyt jatkossa elää jokaisen päivän niin hyvin kuin pystyn ja seuraavan päivän katson sitten seuraavana päivänä.
Tänään olen ollut järjettömän onnellinen kauniissa syksyisessä säässä aamulenkillä koirien kanssa ollessa ja banaanilettua aamiaisella syödessäni. Kohta olen onnelinen tehtyäni ison siivouksen ja saadessani tavarat paikoilleen ja imurin säiliön täyteen pölypalloja. Sen jälkeen teen ruokaa ja pitkästä aikaa soda streamillä kuplivaa vettä. Huomenna on viimeinen vapaapäivä ja sitten alkaa arki, joka ei tosiaan ole itsestäänselvyys.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!
Heidi
kuva: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/a/a7/UV-DNA.PNG/400px-UV-DNA.PNG
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti