Vartijat olivat PUHTAAT

Hei!

Tänään sain sitten tulokset ja ne olivat puhtaat!

Tarinan ensimmäisen osan päätös:

Menin eilen illalla hyvissä ajoin nukkumaan ja sain nukuttua koko yön. Nukuin jopa niin hyvin, että aamulla kellon soidessa siirsin sitä tunnilla eteenpäin. Tyttöjen kanssa pihalle, aamupalaa ja muita aamutoimia. Ihan vinkkinä vaan, että jos kärsitte ummetuksesta, niin varatkaa jännittävä lääkäriaika... ;)

Sain aamulla monta ihanaa viestiä. Tädin lähettämässä viestissä oli ihanasti muistutettu siitä, kuinka moni onkaan minun mukana tänään. Sen vuoksi päätin laittaa päälleni korun, jonka sain lopettaessani edellisessä työpaikassa. Siinä on monta sydäntä ja ne sydämet edustivat tuolloin vanhaan työpaikkaan jääviä
työkavereita. Muistan, että laitoin sen ensimmäisenä päivänä päälle nykyisessä työssä saadakseni itsevarmuutta. Ja nyt kun ajattelen, niin minulla oli tänään jopa samat vaatteet päällä kuin tuolloin :D Jätin kuitenkin vanhat työkollegat tänään kotiin ja otin teidät mukaan.

Bussiin hyppäsin yhdeksän aikoihin. Olin Töölössä jälleen hyvissä ajoin ja he jälleen yli tunnin myöhässä. Istuin samalla penkillä kuin ensimmäisellä käynnillä. Tajusin, etten ollut ottanut paperia niistämiseen, joten kävin hakemassa sitä wc:stä. Sitten ihmettelin poliklinikan menoa. Kävin läpi erilaisia keinoja selvitä tilanteesta, sillä olin varma tulosten olevan huonot. Googlailu nimittäin antoi erään lähteen, jossa leviämisen todennäköisyys oli 25 %:n sijasta yli 50 %. Muistelin sitä tilannetta, kun sain tietää melanoomasta ensimmäisen kerran. Yritin ajatella myös, että tämän päivän käynti ei juuri eroa edellisestä polikäynnistä siinä mielessä, että nyt saan tietää miten sairautta jatkossa hoidetaan. Lisäksi hoin minun lempimantraani, ettei tilanne ole muuttunut miksikään pitkään aikaan, joten turha sitä on surra.

Lopulta kuulin nimeni. Sairaanhoitaja ainakin hymyili ihan rennosti. Menin huoneeseen ja asiat etenivät kutakuin näin:

L=Lääkäri
H= Heidi ja kursivoidulla Heidin ajatukset

Hoitaja kehoitti jättämään takin oven takana olevaan naulakkoon, mutta aivot eivät rekisteröineet muuta kuin pöydän takana istuvan lääkärin. Niimpä puristin takkia sylissä yhdessä laukun kanssa ja marssin istumaan.

L: Päivää
H: Hei. Lääkäri vaikuttaa ihan rennolta, mutta nyt se katselee noita papereita.. hyvä vai huono?!
L: Eli sinulta löydettiin melanooma ja olit nyt siellä leikkauksessa, jossa leikattiin lisää ja poistettiin vartijasolmuke.
H: Joo. Tiedetään, KERRO JO!!! Kerro, kerro, kerro, käydään nämä myöhemmin läpi...
L: Eli hyviä uutisia, vartijasolmukkeista ei löytynyt syöpäsoluja
H: # tuijottaa lääkäriä#  Siis hyviä uutisia... Mitä? Se ei olekaan levinnyt? Häh? Sano nyt jotain ettet ihan idiootilta näytä: Okei, no hyvä.

Tämän briljantin keskustelun jälkeen näytin leikkausarpea, joka on parantunut hyvin. Oli hyvä lääkäri jälleen kerran. Hän mm. muisti sanoa, että arpi palaa auringossa helposti, joten se täytyy suojata teipillä jos lähden reissuun. Hän myös kertoi, että alleissa tuntuva herkkyys johtuu leikkauksesta, sillä siellä olevat hermotukset ovat joutuneet venytykseen ja herkkyys saattaa kestää jopa puoli vuotta. Leikkauksessa oli poistettu kainalosta luomi (jonka puuttumisen huomasin vasta muutama päivä sitten... Tunnen oman kroppani kuin taskuni vai miten se meni), joka oli ollut hyvälaatuinen. Saan poistattaa selässä olevan luomen. En saa vielä nostella painoja ym., mutta kättä saa käyttää muuten varovaisen normaalisti. Seuraava kontrolli on 3 kk:n päästä (2.12.), jolloin tehdään silmämääräinen tarkistus ja imusolmukkeiden tunnustelu. 1 v ja 3 v kontrollit ovat terveyskeskuksessa ja niihin täytyy varata itse aika, muut kontrollit ovat Töölössä.

Jos tuo aikaisempi keskustelu ei vielä vienyt kaikkea uskottavuutta, niin poistuminen huoneesta viimeistään teki sen. Oven eteen oli jostain syystä vedetty verho. Käsittääkseni siinä oli kaksi huonetta ihan vierekkäin, mutta en ollut varma kuljettiinko niihin samasta ovesta. Ehkä verho oli vedetty toisen huoneen potilaan vuoksi? Jokatapauksessa päätin poistua siitä kun sitä kautta olin jo menossa. En kuitenkaan uskaltanut vetää verhoa syrjään, joten yritin huiskia sitä kädellä syrjään. Lopputuloksena näytti (tai ainakin tuntui) siltä kuin olisin yrittänyt mennä jostain viidakon puskasta läpi. Verho tuntui käyvän suorastaan päälle ja ovikin oli lukossa. Verho meinasi seurata ulos asti, joten käytävään tulo ei ollut ihan huoleton ja sulava. Että sellaista. Laitetaan se tälläkertaa pienen positiivisen järkytyksen piikkiin ;)

Kävelin ulos ja sen jälkeen sain soittaa ihanat puhelut teille :) Ei varmasti ollut kiva odottaa tuloksia, mutta onneksi ne nyt olivat hyvät. Minullahan on siis sädevaurio ihossa, eikä se parane. Melanooma saattaa uusiutua (minulla on suurempi riski verrattuna sellaiseen, joka tautia ei ole sairastanut) ja seuraavat kaksi vuotta ovat kaikista riskialtteinta aikaa. Tämänhetkisellä tiedolla olen kuitenkin terve ja siltä pohjalta elämä nyt jatkuu. Jos sairaus leviää myöhemmin, niin surraan sitä sitten.

Tänään minä olen ollut maailman onnellisin tyttö. En usko, että mikään voi voittaa tätä tunnetta, kun kuulee saaneensa mahdollisuuden jatkaa normaalia elämää. En joutunutkaan nyt kemoterapiaan tai sädehoitoihin, vaan voin lähteä matkalle ja palata sieltä töihin palkanmaksun jatkuessa normaalisti. Saan pitää tytöt luonani. Voin tavata ystäviä. Vaikka kuolema on edelleen toisella olkapäällä, on elämällä nyt enemmän vaakakupissa. Olen iloinen myös teidän puolesta, sillä uskon tämän kaiken olleen rankempaa teille kuin minulle. Sairastunut tekee surutyötä viimeiseen hengenvetoon asti. Läheiset joutuvat jatkamaan sitä senkin jälkeen. Onneksi kaikki voivat huokaista, sillä tämä ensimmäinen osa päättyi hyvin.

Tämä kappale oli nyt pakko laittaa, I´m so fucking happy!

Jatkan blogia vielä fiilisten mukaan. Luonnoksissa on pari tekstiä, jotka varmaan tulen vielä ainakin julkaisemaan. Toisaalta tämä aihe on pyörinyt nyt 24/7 yli 2 kk, joten nyt on hyvä ottaa vähän etäisyyttä. Espanja reissu peruuntui, mutta tilalle tuli äkkilähtö Kroatiaan, jonne lähden huomenna äidin kanssa. Luvassa kauniita maisemia ja rentoa oleilua. Paluun jälkeenkin lomaa on vielä jäljellä. Vaikka olenkin ollut töistä jo kohta kuukauden pois, ei tästä ajasta ole voinut juurikaan nauttia Kajaanista paluun jälkeen. Siksi päätin pitää loman niinkuin se oli sovittu, vaikka periaatteessa voisinkin palata töihin jo vähän aikaisemmin. Pitäähän ne lomapäivät lusia jokatapauksessa ;)

Kiitos teille kaikille rohkaisevista puheluista ja viesteistä sekä keskusteluista. Olette sanoinkuvaamattoman rakkaita. Ei minulla ole kuin nöyrä kiitokseni annettavana, mutta se tulee täydestä sydämestä.