Leikkauksesta on nyt pari päivää, joten ehkä nyt on hyvä aika alkaa kirjoittamaan jotain ylös. Parin päivän päästä minun luotettava muistini saattaa kertoa jotain ihan muuta ;) Muististani onkin heti tähän alkuun hyvä esimerkki kerrottavana.
Lähdin kotoa osastolle 3 ajoissa. Paikalla piti olla klo. 7.30, joten bussiin hyppäsin jo heti kuuden jälkeen. Vaatteet olivat äidillä, joten käsilaukussa oli vakiotavaroiden (lue: laukku täynnä turhaa tavaraa) lisäksi vain kirja, hammasharja ja -tahna sekä kutsukirje. Katsoin lähtiessä vielä muita papareita läpi ja päätin jättää ne kotiin. Kuitenkin Mannerheimintietä lähestyessä suustani pääsi painokelvoton sana ja koko kropan lävisti väristys... Se gammakuvauspaperi, joka piti viedä Meikusta Töölöön!! Ei * * * * * , se ei ollut mukana! En ollut tavannut kirurgia, joten paperi on vieläkin minulla. Mitäs nyt tehdään? Taksilla käynti kotona, käynti Meikussa vai siskon hälyttäminen avuksi? Päädyin viimeisiin vaihtoehtoon. Sisko oli onneksi vielä kotona.
Menin osaston kansliaan ja kerroin ongelmasta. Siirto leikkaussaliin oli 8.30, joten en saanut itse lähteä mihinkään. Paperia ei saa Meikusta, koska tulosteet olisivat niin heikkolaatuisia. Luulisi nykyaikana tällaisten kuvien siirtyvän tietokoneella paikasta A paikkaan B, mutta näin ei näköjään vielä ole. Sovimme, että siskoni toimittaa kuvan Töölöön. Hän lähtikin kotiini etsimään paperia, mutta soitti jonkin ajan päästä, ettei sitä ole siellä. Jälleen painokelvoton ajatus. Siinä sitten miettiessä tuli ensimmäisen kerran mieleen, että ehkä olinkin antanut paperin jo edellisenä päivänä? Paperit tarkistettiin ja sieltähän se löytyi. Ilmeisesti olin antanut sen sairaanhoitajalle. Minulle täytyisi hakea henkilökohtainen avustaja, joka hoitaisi näitä asioita ;)
Kello oli jo 7.45 kun pääsin rauhoittumaan. Yöhoitaja näytti huoneeni ja antoi leikkaussalivaatteet. Sain myös esilääkityksen. Sitten vain peiton alle pötköttämään. Kirurgi kävi esittäytymässä ja tekemässä merkkejä leikattavalle alueelle. Hän oli oikein miellyttävä ja selitti toimenpiteen hyvin. Ajatukset kotiinpaluusta samana päivänä sain unohtaa eli jäisin osastolle yöksi.
Leikkaussaliin minut työnnettiin sängyllä. Siellä oli paikalla nukutushoitaja, kaksi muuta hoitajaa ja anestesialääkäri. Sain siirtyä leikkauspöydälle itse. Sali oli todella viileä, mutta polvitaipeiden alle tuli mukava lämpötyyny ja peitto, joten lopulta olo oli mukavan lämmin. Sain kanyylin käteen, joka oli aamun epämiellyttävin toimenpide. Sitä kautta meni sitten kipulääkitys suoraan suoneen. Hoitaja kysyi vielä henkilötiedot ja pyysi kertomaan omin sanoin mihin operaatioon olen tullut. Nukutuslääkkeen antamisen jälkeen muistan, että lääkäri toivotti hyvää yötä, jonka jälkeen kurkussa oli epämiellyttävä tunne ja joku käski vetämään syvää henkeä - sen jälkeen oli unien aika... paitsi että Uninäyttäjien työntekijät olivat vetämässä lonkkaa enkä muista nähneeni mitään unia.
Heräämöstä muistan, että joku toisteli nimeäni ja kertoi, että olisi aika herätä. Tunsin oloni suhteellisen täyspäiseksi ja muistan kyselleeni esim. happisaturaatiota mitanneesta välineestä. En kyllä ole ihan satavarma miten järkeviä olen oikeasti jutellut, mutta hoitaja totesi, että voin siirtyä takaisin osastolle. Matkalla alakertaan piti pitää silmiä auki.
Huoneeseeni päästyäni joku antoi kännykän ja kirjoja yöpöydälle. En muista olenko nukkunut ensin vai soitinko äidille heti, mutta todennäköisesti soitin heti. Se olikin melkoisen haasteellista, sillä silmissä pyöri hedelmäpeli. En saanut kohdistettua katsetta, joten jouduin vähän aikaan arpomaan saadakseni oikean numeron valituksi. Pyysin äitiä soittamaan myös siskolle ja tätä ilmoittamaan isälle. Toista puhelua en olisi voinut tuolloin tehdä pahan olon vuoksi.
Pääsin osastolle takaisin puolilta päivin ja lähinnä torkuin ja makailin koko iltapäivän. Olo oli ihan kohtalainen, mutta hieman etova. Jossain vaiheessa hoitaja kysyi jos haluaisin jotain juotavaa. Hiilihapollisia juomia ei voinut ajetellakaan, joten sain mehukeittoa juuri ennen päivällistä.
Sisko tuli juuri päivällisen aikaan :) Hän toi Aku Ankka -pokkareita luettavaksi! Nostin sängyn pääosaa ylöspäin, jolloin pahoinvointi voimistui hetkellisesti. Sain astian varmuuden varalle viereeni. Etova olo meni kuitenkin ohi, joten päätin yrittää syödä keiton lientä. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea, sillä sen jälkeen mikään ei pysynyt sisällä. Oli aika inhottavaa oksentaa, kun muut söivät omia ruokiaan verhojen takana. En ollut käynyt wc:ssä aikaisemmin yksin, joten lopulta pyysin hoitajan mukaan ensimmäiselle kerralle, jotta voisin hakeutua sinne pahan olon tullessa. Loppuaika iltapäivästä ja alkuillasta kului sitten pahan olon aallokossa merisairaana. Hyvinä hetkinä pystyi kirjoittamaan tekstareita ja soittamaan, mutta muuten pötkötin. Hoitajat kävivat pari kertaa kysymässä olosta ja mainitsivat, että olin saanut pahoinvointilääkettä leikkaussalissa. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan ehdotettu lisää kuin vasta illalla, jolloin olo oli jo huomattavasti parempi, enkä ottanut sitä. Olin myös nukahtanut alkuillasta, mikä varmaan paransi oloa.
Yö meni aika vaihtelevasti. Olin ollut jo sängyssä koko päivän ja myös nukkunut, joten se omalta osaltaan heikensi unen laatua. Nukahdan yleensä mahallani kädet pään ympärillä, joten selällään nukahtaminen vasenta puolta varoen vaikeutti myös unensaamista. Suurin syy oli kuitenkin mummo numero 3. Ilmeisesti rouvalla oli muistiongelmia, mutta sen lisäksi hän tykkäsi valittaa ihan kaikesta. Mikään ei ollut hyvin, hänelle ei kerrottu mitään eikä hän voinut tehdä yhtään mitään. Täytyy sanoa, että ihailin hoitajien pinnaa kun he kävivät huoneessa. Mummo ei kuitenkaan osannut huomioida yöaikaa ja selosti yölläkin kovaan ääneen aina samoja asioita. Niinpä me kaikki sitten heräsimme kerran tunnissa yhdessä rouvan kanssa. Myöhemmin mummoa vastapäätä nukkunut rouva kertoi olevansa hyvin väsynyt, koska ei ollut saanut nukuttua kahteen päivään.
Heräsin aamulla viiden aikaan suhteellisen virkeänä pätkittäisestä yöstä huolimatta. Etova olo oli tiessään, joten join mehukeittoa ja vettä. Miten ihana tunne oli olla nälkäinen! Tippa oli otettu yöllä pois, mikä oli ihan hyvä asia, sillä tippatelineen kanssa käyminen wc:ssä ei hyvälläkään yrityksellä ollut juuri koskaan kovin äänetön toimenpide. Lueskelin Akuja ja istuskelin sängyn reunalla. Sängyssä makaamisen jälkeen sekin tuntui yllättävän hyvältä, ihan vain istua ja liikutella jalkoja. Olisin halunnut lähteä jo kotiin :) Aamu ja aamupäivä meni syödessä ja kotiinlähtöä odotellessa.Kirurgi kävi aamulla ja kertoi leikkauksen menneen hyvin. Lääkärinkierto oli puolen päivän jälkeen ja äiti tuli hakemaan yhden maissa. Hoitaja kävi vaihtamassa haavateipit. Jouduimme kuitenkin odottamaan sairaslomatodistusta ja reseptiä melkein puoli kolmeen. Paperit saatuamme lähdimme kohti Sammattia ja ensimmäinen sekä toivottavasti viimeinen reissu Töölössä päättyi siihen.
Kontrolliaika on 3.9 aamupäivällä. Saan tuolloin tietää tulokset vartijoista. Alussa mainittu palaveri lääkärien kanssa ei siis näytä toteutuvan ainakaan tässä vaiheessa. Toisaalta se ei haittaa, tärkeintä on etten joudu odottamaan älyttömän kauan tuloksia. En jaksa enää keksiä nimiä lääkäreille, sillä jokaisessa vaiheessa näyttää olevan eri lääkäri.
Olo on ollut ihan hyvä. Saan nukuttua yöllä ja onnistuin jo kampeamaan itseni oikealle kyljelle. Kipuja ei juurikaan ole, vain kerran tai pari on vihlaissut. Haavanhoitoakaan ei ole, vain haavateipit täytyy vaihtaa muutaman päivän päästä. Vasenta kättä saa käyttää normaalisti kipujen sallimissa rajoissa. En nyt saa nostettua kättä kovin korkealle, mutta kunhan haavat eivät enää vuoda, niin täytyy alkaa liikuttelemaan kättä normaalisti. Lääkärikäynnit -sivulla on pari kuvaa leikkauksen jäljistä, mutta katsokaa niitä siis omalla vastuulla.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Heidi
Olen huomannut, että jaksan olla kaksi viikkoa tekemättä juuri mitään, mutta sen jälkeen täytyy tehdä jotain. Olen siivonnut, tehnyt ruokaa ja kävin ostamassa kukkia kotiin. Tyttöjen kanssa ollaan käyty lenkillä. Pääkopalla ei näköjään ole kuitenkaan tarpeeksi tekemistä ja se on tylsyyttään alkanut kokeilla rodeota ja vuoristorataa mun tunteilla. Kivat sille siitä.Välillä lennetään piikkipusikkoon pylly edellä (ilman asianmukaisia suojuksia) ja sitten liidellään rauhassa taivaalla ilmapalloilla. Yöt ovat kuitenkin kaikista mielenkiintoisinta aikaa. Silloin voidaan tapailla myös mörköjä.
Eräässä artikkelissa tunteita oli verrattu säätilaan. Sää saattaa muuttua aurinkoisesta kaatosateeseen. Sen voi todeta ja jatkaa sitten tekemisiään. Tunteita ei tarvitse pelätä, mutta ei myöskään kääntää väkisin positiiviseksi. Täytyy etsiä se artikkeli käsiin ja kirjoittaa siitä myöhemmin lisää. Tänään illalla ohjelmassa on googlailun sijasta hyvä kirja, tyttöjen kanssa käynti ulkona ja sitten suora lento höyhensaarille!
