Millä mielin menen kuuntelemaan tulokset?
Mun mieli taitaa olla hyvin vinksallaan, koska itseasiassa kaikki tulokset pelottavat omalla tavallaan.
Huonojen uutisten kuuleminen pelottaa - tämän ymmärtämiseen ei tarvitse olla kuin yksi elämässä kohdattu pelko. Jos sairaus on edennyt, on edessä lisätutkimuksia ja -hoitoja, ehkä leikkauksiakin. Lääkäreitä, sairaaloita, epävarmuutta ja odotusta. Mahdollisesti pahoinvointia, lääkkeitä, työkyvyttömyyttä ja ansiomenetystä. Avuntarvetta. Ehkä jonain päivänä sairaudesta johtuva kuolema. Jokatapauksessa nothing good.
Toivon tottakai, että syöpä ei olisi levinnyt. Tiedän, että te muut seisotte myös siinä samalla viivalla
Luin juuri blogia, jossa ikäiseni mies on juuri vuoden kestäneiden hoitojen jälkeen palaamassa ns. normaaliin elämään. Häneltä oli mennyt työpaikka sairastamisen aikana ja takana on rankat hoidot. En voi edes kuvitella, miltä se mahtaa tuntua, kun itsellä prosessi on kestänyt vasta 2 kk. Hän oli onneksi löytänyt uuden työn. Hän oli myös tavannut kallonkutistajaa, joka oli antanut neuvoksi suunnitella tulevaisuutta. Käytetty menetelmä oli ollut ratkaisukeskeisyys. Siinä esimerkiksi kuvitellaan itsensä parin vuoden päähän ja kirjoitetaan kirje, jossa kerrotaan siitä, kuinka on päässyt siihen tilanteeseen. Minulla on paljon helpompi tilanne ainakin tämänhetkisillä tiedoilla.
Oli tulokset mitä tahansa, niihin voi vain sopeutua.Toivottavasti sopeutuminen tarkoittaa vain sopeutumista mielen tasolla ja voisin jatkaa töitä sekä elämääni kuten tähän asti. Toivotaan parasta!
Heidi
kuva: http://somalithinktank.org/wp-content/uploads/2012/02/There_Is_Always_Hope_by_Krzyho.jpg
Kaikilla meillä pyörii mielessä tuleva käyntisi poliklinikalla. Välillä sitä ajattelee, että mahdollisuudet saada hyviä uutisia on ihan kohtalaisen hyvät, mutta välillä sitä ajattelee toisinkin. Riippuu mielialasta.Viime yönä heräsin klo 03 ja ajatukset pyörivät päässäni. Siis muissakin kuin tässä sairaudessa. Torkahdin ja näin unta, että yskäisin ja jotain lensi suustani kädelle. Se oli pieni punainen klöntti. Tuntui kauhealta tajuta, että se tuli minusta ja ymmärsi sen tietävän jotain pahaa. Yskäisin uudelleen ja käteeni tuli isompi klöntti verta. Unessa oli niin todenmukainen tunne siitä, että minulla on vakava tauti ja tajusin sen. Onneksi heräsin. Olen varmaan katsonut Housea liikaa:) Kaikki näkemäni ja ajatteluni kun pyörähtää tippaleipä aivoissani, niin tuotos uniin on sen mukainen. Onneksi se oli unta. Lukiessani kirjoitustasi ajattelin, että olemme kummiskin aika sopeutuvaisia meille tapahtuviin asioihin. Epätietoisuus ja pelko ovat niitä pahempia tunteita. Elämä kun koettelee meitä kaikkia välillä miten ketäkin, toivoisin, että jaksaisimme silti tehdä asioita joista pidämme ja saamme iloa. Jos antaa välinpitämättömästi kaiken mennä omalla painollaan, antaa elämän valua hukkaan. Myöhemmin kun auringon säteet saavuttavat energia varastoa täydentäen voi harmittaa, että miten paljon menikään hyvää aikaa hukkaan.Elämää kun on se rajallinen määrä. Oli kylläkin tehty tutkimus, että nyt jotka ovat n 30-vuotiaita niin heistä joka viides elää 100-vuotiaaksi.
VastaaPoistaMinä olen viime aikoina ollut syvillä vesillä pariin otteeseen öisin. Toki unissa huomaa elementtejä esim. illalla katsotusta tv-ohjelmasta, mutta ajatusten syöverit taitavat vaikuttaa vähintään yhtä paljon.
PoistaElämä on lyhyt riippumatta siitä elääkö 5 - vai 80 -vuotiaaksi. Toki vanhempana siihen suhtautuu eritavalla ja se on odotettavissakin, mutta siitä huolimatta luulen vakavan sairauden aiheuttavan kaikissa samankaltaisen reaktion. Eihän sitä haluaisi luopua kenestäkään koskaan.
Täytyy kirjoittaa lisää tuosta hyvin eletystä elämästä. Tosiaan jos saan lisäaikaa, niin täytyy yrittää olla kiitollinen jokaisesta päivästä. En sano, että tulen olemaan neiti aurinkoinen jokainen päivä, mutta joka päivä jotain mukavaa on ihan hyvä tavoite.
Ymmärrän hyvin kuvaamasi ristiriitaiset fiilikset, mitkä liittyvät tulosten kuulemiseen. Jos ja kun saat hyviä uutisia, se on varmasti äärimmäisen helpottavaa, mutta läpikäymäsi kriisin tuottamat tunteet myllertävät varmasti vielä pitkään. Jossain opuksessa oli, että raskaan, elämää uhkaavan kriisin, läpikäyneet kokevat jossain vaiheessa elämän entistä merkityksellisemmäksi ja ovat löytäneet itsestään sellaisia voimavaroja, joita eivät tienneet olevan olemassakaan aikaisemmin. Eli vaikka sairastuminen haurastuttaa mieltä, uskon, että siitä myös noustaan tuhkista entistä vahvempana :). Mutta siihen prosessiin ei tarvitse lähteä yksin, kannattaa hakea apua jos yhtään tuntuu siltä :). Kaikkea hyvää sinulle rakas ystävä <3!
VastaaPoistaTuo on kyllä totta, että kriisi voi myös vahvistaa. Tähän mennessä olen päässyt yllättävän vähällä ja viime vuotinen ero tuntuu henkisesti paljon rankemmalta kuin syöpä. Syy voi olla siinä, että erossa sitä ajatteli olevansa epäonnistunut ja vaikka mitä muuta. Syöpä on sairaus, joka tuli minulle. Se ei uhkaa minä-kuvaa samalla tavalla kuin jätetyksi tuleminen. Toisaalta eron myötä myös tunnen itseni paremmin, joten ehkä siitä saadut kokemukset ovat auttaneet käsittelemään tätäkin asiaa. Ilman eroa saattaisin olla aika sekaisin. Toki tilanne voi vielä muuttua kunhan tätä asiaa käsittelee enemmän saatika jos pirulainen on jo levinnyt. Jos pirulainen on levinnyt, niin sitten täytyy varmaan hakea lisätukea vertaisista ja/tai ammattilaisista. Olet rakas ystävä <3!
PoistaKyllähän tässä tosiaan meillä kaikilla on tuo viikon päästä oleva aika merkitty aika isolla kalenteriin... Ja kuten itsekin mainitsit, tässä taas ihmismieli tekee taikojaan. Mitä kauempana jokin asia (tässä tapauksessa tietysti tulokset) on, sitä vähemmän sitä ehkä miettii. "Se on vasta sitten syyskuun alussa" ja ajatus on helppo tönäistä syrjään. Mutta perskeles, kohtahan se on se syyskuun alku. Ajatukset pyörii enemmän ja enemmän tuossa päivämäärässä ja siinä mitä se tuo tullessaan.
VastaaPoistaOlipahan tulokset niin tai näin, niin varmasti myös elämäsi siitä eteenpäin on erilaista, juurikin tuon jäljelle jäävän epävarmuuden, kontrollien ja tuon kuoleman mahdollisuudenkin jäljiltä. Vanha viidakon sananlasku sanoo: "Mikä ei tapa, se vahvistaa" (Eli voit lopettaa sen salilla käymisen ;)
Pahinta kuitenkin varmaan on ne viimeiset hetket ennen tulosten julkaisua, saattaapa tulla mieleen sekin ettei menisi sinne ollenkaan. Kuitenkin mielestäni kaikista epämiellyttävin olotila ihmisellä on juuri epävarmuus. Kunhan asia selviää suuntaan tai toiseen niin siitä kuitenkin alkaa taas matka kohti seuraavaa maalia, oli se sitten mikä tahansa.
Ei muuta kuin mahottomasti (ei mahattomasti kuitenkaan) tsemppiä, olemme kaikki hengessä mukana ja lähetämme energia-tsunamin sinulle!
Jollakin tavalla tuo on hassua, että kun asia on "kaukana", niin sen voi sulkea pois mielestään helpommin. Poissa silmistä, poissa mielestä -sanonnassa on tosiaan perää. Näistä kahdesta Töölön reissusta pahimmat päivät olivat itseasiassa pari päivää ennen kun taas edellinen ilta sekä yö menivät ihan hyvin. Toki tuolloin oli kyseessä "vain" tulevat operaatiot ja nyt ollaan sitten yhden vaiheen finaalissa. Jotenkin minua auttaa kuitenkin se ajatus, että se on jo levinnyt tai sitten ei. Mikään ei oikeastaan muutu mun kropassa, se on vain se tieto, joka tuolloin tulee. Pääsen sitten käsittelemään sitä. Epätietoisuus on aika ristiriitainen tunne, sillä toisaalta nyt voi elätellä toiveita terveydestä, mutta myös maalailla piruja seinille. Tieto lisää joskus tuskaa, mutta totuus vapauttaa. Hmm... tulisikohan muita fraaseja ja kliseitä mieleen? ;)
PoistaItseasiassa mahattomasti onnea olisi aika hyvä ilmaisu ;) Juuri eilen tuossa sohvalla lueskellessa huomasin mahan päässeen kasvamaan ihan liian isoksi ja kyllä minä sinne salille menen heti haavojen parannuttua :D
Tämä "ei mahattomasti" viittasi tietenkin allekirjoittaneeseen, ei blogin päähenkilöön :D
Poista