Tuli tässä eräällä vessareissulla mieleen, että onko ihmisen kyvystä ajatella asioita joskus enemmän haittaa kuin hyötyä? Onko ihmisen itsekeskeisyys osittain seurausta ajattelukyvystä?
Miksi minä? Se on kysymys, jota olen pyöritellyt monen monta kertaa päässäni. Olen tehnyt listaa niistä asioista, joiden vuoksi minun sairastumiseni on yksinkertaisesti väärin. Tässä argumenttini:
olen ollut kasvissyöjä yli 10 vuotta ja kierrättänyt kodin jätteitä viiteen erilaiseen palautuspönttöön. Teen päivätyöni ihmisten auttamiseksi. Pyrin olemaan kunnioittava muita kohtaan. Olen juonut ja poltellut myrkkyjä hyvin vähän ja aurinkoakin vältellyt tai siltä suojautunut.Veroni olen maksanut ja tv-lupamaksun melkein aina. En myöskään kaahaa liikenteessä ja päästän toisinaan jalankulkijat ylittämään suojatien.Eikö ollutkin vakuuttava lista?
Samaan aikaan toiset rellestävät ja käyttäytyvät epäkunnioittavasti, jopa väkivaltaisesti, muita ihmisiä ja ympäristöä kohtaan. Eikö jonkin universumin säännön mukaan pahoista teoista pitäisi tulla rangaistus ja hyvän voittaa? Vai onko Disney valehdellut kaikki nämä vuodet? En ole mikään Äiti Teresa, enkä sellaiseksi koskaan tule (nytkin juuri tein itsestäni jotakuta toista paremman, vaikka en sitä ole), mutta miksi joku toinen saa elää ja minä ehkä joudun lähtemään aikaisemmin?
Sitten mieleeni tuli rakas Pipsa-koira. Pipsalle tuli kasvaimia, joista viimeisin lopulta vei sen ikuiseen uneen ja uurnaan pöydän päälle. Ansaitsiko Pipsa kasvaimia? Pipsa räyhäsi muille koirille, koska ei muuta käytöstä osannut. Se oli kuitenkin mitä rakastavin koira meitä ihmisiä kohtaan.Tuli aina lelun kanssa ovelle vastaan ja antoi tassua pyytämättä(kin). Kukaan ei kuitenkaan kysellyt, että miksi Pipsalle piti tulla kasvain. Toki sillä oli jo ikää ja siinä mielessä jokin sairaus alkoi olla todennäköinen. Sairaus otettiin vastaan surullisena uutisena, mutta en muista ainakaan itse miettineeni miksi juuri Pipsa eikä naapurin Musti. Tai jos tällaisia ajatuksia olikin, niin syytä ei etsitty Pipsan käytöksestä. Ne vain tulivat ja ne pystyi jotenkin hyväksymään surullisuudesta huolimatta.Ihminen on eläin siinä missä koirakin. Miksi ihmisen sairastumiselle löytyisi jokin syvällisempi tai jumalallisempi selitys kuin lemmikkieläimen kasvaimelle? Koska pystymme ajattelemaan, saatamme erehtyä luulemaan kaiken pyörivän meidän ympärillä ja sairaus tuntuu henkilökohtaiselta vittuilulta (tai voihan tässä käyttää nätempiäkin sanoja kuten opetus, testi jne..) joltakin taholta. Koira ei mieti tuollaisia kysymyksiä, koska ei siihen kykene eikä sen tarvitse. Ihmiselle on kehittynyt kyky ajatella, mutta se ei tarkoita, että sairastumisen taustalla olisi yhtään mitään sen kummempaa kuin pieleen mennyt solumuutos ja kehon kyvyttömyys korjata tilannetta. Jokainen eläin kuolee lopulta johonkin sairauteen tai sairaskohtaukseen - toiset vaan aikaisemmin, toiset myöhemmin. Tietyille sairauksille on olemassa riskitekijät. Huomioimalla ne omassa elämässään saattaa välttää sairastumisen. Jos sairaus kuitenkin iskee, on se todella huonoa onnea yhdistettynä perimään ja ympäristötekijöihin.
Tällaisia ajatuksia tuli siis yhdellä wc-reissulla. En kirjoittanut tätä sieltä käsin, tällöinhän pukamien riski kasvaisi ja haluan välttää ne ;) Jos joku haluaa uskoa kohtaloon tai johonkin korkeampaan olentoon, niin en sano hänen olevan väärässä. Tämä selitys auttaa todennäköisesti minua pääsemään eroon miksi-kysymyksestä. Saatan olla myöhemmin toista mieltä, oikeus mielipiteen muuttamiseen säilytetään siis tämän julkaisusta huolimatta.
Heidi
kuva: http://www.philomena.org/images/Saint_Philomena_Living_Rosary_00002.jpg
Tuo kysymys on satavarmasti kaikkien syöpään sairastuneiden mielessä, miksi tosiaankin juuri minä?
VastaaPoistaMinun mielestä elämä on vain sarja sattumia. Laskeskelin tuossa joskus että olen elämäni aikana ajanut autoa n. miljoona kilometriä. En ole koskaan joutunut vakavaan onnettomuuten, onneksi. Olen kuitenkin monesti miettinyt, miten pienestä kaikki joskus on kiinni. Olen muutaman kerran ajanut onnettomuuspaikan ohi, jossa on juuri aiemmin tapahtunut kolari. Silloin on mieleen tullut että entäs jos olisinkin päässyt siitä yhdestä rekasta hieman aiemmin ohi, tai jos en olisikaan pysähtynyt niihin liikennevaloihin keltaisilla. Jos joku näistä olisi mennyt toisin, olisin minä voinut olla tuossa onnettomuudessa toinen osapuoli. Samoin joskun on käynyt niin, että matkalla A:sta B:hen, on ollut kaksi eri reittivaihtoehtoa. Olen sitten miettinyt kumpaa kautta tänään menisin. Valittuani reittini, olen radiosta kuullut että toisella reitillä on sattunut onnettomuus. Eli tuntuu että kaikki on sattumaa, joku voi sitä myös kohtaloksi tai johdatukseksi kutsua jos niin haluaa.
Samoin se että itse ajaa rauhallisesti ja rajoitusten mukaan, ei takaa ettei joutuisi kolariin, tarvitaan vain että olet väärään aikaan väärässä paikassa ja joku vastaantulija tulee päälle...
Pointtina tässä kai on se, ettei paljon omilla tekemisillään ja valinnoillaan voi näihin määrättyihin asioihin vaikuttaa, sattuman kauppaa kaikki loppukädessä on. Tietysti voi siihen vaikuttaa ettei hakeudu tietoisesti mihinkään vaaralliseen tilanteeseen yms.
Täytyy vielä todeta että joko tuo vessareissu on kestänyt suhteellisen pitkään, tai sitten olet tosi nopea ajettelija :D Paljon ainakin sait tekstiä ulost... tulostettua.
Näin se on, elämä saattaa olla ihan sekunneista kiinni, eikä sitä itse edes aina tajua tai huomaa.
Poista